Miksi jaksan mennä lenkille?

Sain jo edellisellä nimellä elellessäni Jussilta haasteen kertoa siitä, mikä saa minut liikkumaan ja mikä jäämään sohvalle. Nyt on tilaisuus hetkeksi keskittyä, joten tartutaan siis haasteeseen!

Mikä saa minut liikkumaan?

• TAPA
• Kuulostaa ehkä pahalta, mutta suurin syy siihen, miksi sitä ei edes pidä kummallisena, että herää aamuisin ennen kuutta lähteäkseen uimaan tai lähtee pitkän työpäivän jälkeen juoksemaan kotiin, on kaiketi se, että tätä (=kestävyysurheilua eri muodoissaan) on tehnyt 10-vuotiaasta asti. Kun ei tiedä muusta, ei sitä muuta osaa edes kaivata. Tarkoituksella en käytä tässä yhteydessä sanaa elämäntapa, koska minusta tämä on jo mennyt sille asteelle, ettei elämäntapa sanana riitä kuvaamaan sitä astetta, millä tavoin liikkuminen on kiinnittynyt jokapäiväiseen tekemiseen. Tämä alkaa olla jo samanlainen perustarve kuin syöminen tai nukkuminen, jota ilman ei voi olla.

•  UUDET HAASTEET
• Olen aloittanut urheilu-urani 10-vuotiaana pikkutyttönä hiihdolla ja yleisurheilulla. Näistä siirryin lukion aloittaessani kilpapyörän selkään, kunnes vuoden 2010 polvileikkaus ja sen jälkeinen kuntoutus ajoi minut uintitekniikkakurssille. Kiitos lukioaikaisen äidinkielenopettajani joskus päähäni saaman ajatuksen uintitekniikkakurssi sytytti triathlonkuumeen ja tässä sitä nyt ollaan. Uudessa lajissa on riittänyt ja riittää edelleen pitkäksi aikaa haasteita ja opittavaa erityisesti uintitekniikan ja myös juoksun osalta.

• MONIPUOLISUUS
• Liittyen kiinteästi edelliseen, rakastan triathlonharjoittelua verrattuna esimerkiksi pyöräilyharjoitteluun. Saa tehdä paljon erilaisia asioita jo pelkästään siksi, että kilpailusuoritus koostuu kolmen eri lajin yhdistelmästä, eikä tarvitse vain hinkata tien laitaa edestakaisin pyörän kanssa. Ei tunnu lainkaan puuduttavalta treenata kahdesti päivässä, kun harjoitusviikko koostuu esimerkiksi tällä hetkellä keskimäärin 4-5 uintitreenistä, 3 juoksusta, 3 hiihto/pyöräilylenkistä ja muutamasta salitreenistä. Lisäksi 

• TREENIKAVERIT/YHTEISTREENIT
• Erilaiset yhteistreenit olivat minulle pyöräilyaikana melko vieras asia, joten olen innolla ottanut vastaan mahdollisuuden harjoitella osana huippua ryhmää triathlonin aloitettuani. Joka torstai suuntaan puolikuolleena ja väsyneenä suoraan töistä illan lepakkovuorolle uimaan, mutta altaaseen muiden kanssa päästessä ärtymys ja väsymys katoaa eikä kertaakaan ole käynyt mielessä, ettei viitsisi lähteä ajamaan hädällä töiden jälkeen Nokiaa kohti. Parhaimpina viikkoina yhteistreenejä saattaa olla ohjelmassa jopa 4 päivänä, joten hyvin menee.

Mikä saa minut jäämään sohvalle?

• "EI MIKÄÄN"
• Olen melko jääräpäinen ja hölmö. Jos minua ei vahdittaisi melko tiukasti täällä kotona, niin saattaisin hyvinkin herkästi syyllistyä siihen pahaan tapaan, jota myös kipeänä urheilemiseksi kutsutaan. Kesällä kun kylkiluuni murtui, olin heti seuraavana päivänä jo kokeilemassa, miten sen kanssa voisi urheilla. Flunssassa minut saa lähes sitoa kiinni kotiin, etten lähtisi "edes pienelle lenkille". Ainoastaan kunnon kuume tai vatsatauti ovat sellaisia, ettei silloin edes käy mielessä lähteä liikkumaan. Samoin tietysti tilanteet, kuten polvileikkauksen jälkeinen aika, jolloin en päässyt itse edes sängystä ylös tai vessaan, ovat toki luonnollisia tilanteita, kun ei voi edes harkita urheilemista. 
•  Myöskään huono keli ei yleensä muodostu esteeksi treenaamisen kannalta, sillä jos lämpömittari näyttää -25, niin sitten treenataan sisällä ja jos ukkostaa ja salamoi, niin avovesiuinnin voi siirtää uimahalliin.
• Edellä mainittujen lisäksi olen myös niin huono seuraihminen ja kaveri, että harvoin osuu tielle niin tärkeäksi kokemiani juhlia tai tilaisuuksia, joiden vuoksi jättäisin urheilemisen väliin. Ei ole kysymys yhdestä tai kahdesta kerrasta kun olen joko mennyt isosti myöhässä tai kieltäytynyt kokonaan kutsusta, jos meneminen ajoissa/meneminen ylipäätään olisi estänyt treenin tekemisen kisoista puhumattakaan. Tämä asia on sellainen, minkä myöntäminen hieman jopa hävettää, mutta itsepähän siitä sitten vain kärsin, kun kutsuja ei enää edes tule mihinkään.
• Töissä pitää toki käydä ja opinnotkin hoitaa, mutta nämä on arjessa pyritty sovittamaan niin hyvin yhteen kuin mahdollista eikä liikkumisesta ole näiden vuoksi juurikaan tarvinnut koskaan tinkiä aikatauluttamista lukuunottamatta. 

• VÄSYMYS 
• Myönnetään, minäkin olen vain ihminen ja joskus kynnys lähteä esimerkiksi 8 tunnin ruuhkaisen työpäivän jälkeen salille klo 9 aikaan illalla on melko korkea. Joskus katson fiksuimmaksi jättää jonkin "ei-niin-tärkeän" treenin tekemättä, jos väsymys on todella paha, mutta käytännössä tätä ei tapahdu juuri koskaan. Tavallisen laiskotuksen ja ei-huvita-väsymyksen kyllä erottaa siitä olosta, kun on oikeasti fiksumpi jäädä kotiin. Eikä täällä kotona ihan pienen väsymyksen takia viitsi oikein möllöttääkään, kun toinen kuitenkin käy lenkillä.

Jos joku teistä tätä lukevista ei vielä tähän haasteeseen ole vastannut, niin haastan teidät kaikki :)