Reilut viisi vuotta sitten nykyinen aviomieheni esitti minulle Facebookin viestiosiossa hypotettisen kysymyksen "muka-kahville" menemisestä, jos hän tulisi käymään Turussa. Yksi monista ensimmäisistä yhteisistä tekijöistä nimittäin oli, että kumpikaan meistä ei juonut lainkaan kahvia, joten ei toista oikein kahvillekaan voinut pyytää. Mutta muka-kahville kuitenkin.
Olen kuitenkin jo pitkään harjoitellut juomaan kahvia siten, että esimerkiksi juhlissa olen voinut juoda kahvia ja silloin tällöin olen sitä myös kahvilassa itselleni tilannut. Kahvinkeitintä kodissamme ei kuitenkaan ole ollut ja vieraatkin ovat saaneet "nauttia" herkullisesta pikakahvista meillä vieraillessaan. Joulun jälkeen kuitenkin törmäsin laitteeseen, jota en voinut jättää kauppaan:
 |
| Pinkki ihme. |
Meille siis muutti pinkki Kenwoodin kahvinkeitin, joka on nyt kuukauden päivät ollut yllättävän kovassa käytössä ottaen huomioon, että ennen tämän hankkimista meistä kumpikaan ei virallisesti ollut kahvinjuojia. Tommi ei vieläkään suostu edes haistamaan kahvimukia, mutta minusta on tulossa kahvihiiri ja joka aamu olen nykyisin aloittamassa päivääni kahvin porinalla. Ja kahvimukini ei muuten ole mikään ihan pieni...
Kuukaudessa pepsihiirestä on siis tullut kahvihiiri. Tiedä sitten, kumpi on pahempi pahe?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän jäljen käynnistäsi!