Energy for muscles?

Vielä pari vuotta sitten kuuluin siihen "koulukuntaan", joka vältteli kaikenlaisia lisäravinteita kuin ruttoa. Pyöräilin useimmiten pitkätkin lenkit pelkällä vedellä tai itseasiassa monesti palasin lenkiltä kotiin koskemattoman vesipullon kanssa. Pelkäsin ensinnäkin urheilujuomien, palautusjuomien ja geelien tai patukoiden "ylimääräisiä" kaloreita ja sitten lenkin jälkeen söin karkkia - fiksua ja urheilijaa kehittävää toimintaa, vai mitä?

Niinkuin olen jo aiemminkin monessa yhteydessä todennut, polven hajoaminen, leikkaus ja kuntoutus toivat mukanaan paljon hyviäkin asioita ja yksi niistä oli myös ravitsemusasioihin herääminen. Ruokapäiväkirjan pitäminen alkoi siitä, kun kuntoutuksen alkaessa olin laihtunut 48-kiloiseksi loukkaantumista edeltäneistä hieman yli 60 kilosta. Paino piti saada nousemaan fiksulla tavalla ja voimat palautumaan. Ruokapäiväkirjan pitäminen jatkuu edelleen lähes kolme vuotta tavan aloittamisen jälkeen ja kiinnostus sekä paneutuminen ravintoasioihin lisääntyy samaa tahtia urheilutavoitteiden kasvamisen kanssa.

Harjoitusmäärien lisääntyessä ja niiden muuttuessa laadullisesti haastavimmiksi, olen myös joutunut taipumaan vanhasta periaatteestani ja nykyisin käytän myös erilaisia lisäravinteita niin harjoittelun aikana kuin treenejä ennen ja niiden jälkeen. Pääasiallisessa käytössäni ovat erilaiset urheilujuomat, geelit ja palautumiseen tarkoitetut tuotteet, mutta edelleen pääasiallisesti saan päivittäisen energiani ihan tavallisesta ruuasta ja käytän näitä tuotteita nimensä mukaisesti vain LISÄravinteina, enkä esimerkiksi juo urheilujuomaa kevyissä tai lyhyissä harjoituksissa, vaan näissä mukanani pyörii edelleen vain tuttu ja turvallinen vesipullo. Myöskin palautusjuomaa käytän pääsääntöisesti vain kovempien ja pidempien treenien jälkeen tai silloin, kun en heti treenin jälkeen pääse syömään. Palautusjuomajauheeni tosin pääsee usein myös mukaan aamiaislautaselleni, sillä käytän sitä esimerkiksi jauhojen korvikkeena erilaisissa vohveleissa tai vaikkapa aamupuuron seassa.

Joskus aiemmin lisäravinteiden käyttöäni on rajoittanut myös niiden hinta, sillä säännöllisesti käytettynä yksi purkki, pussi tai geelilaatikko ei kovin pitkään ehdi pölyttyä kaapissa. Tällä kaudella olen siitä onnellisessa tilanteessa, ettei minun tarvitse murehtia ravinteiden hinnoista, sillä mukanani menossa on myös lisäravinnemerkki Nutrend, jonka tuotteita olen jo pitkään käyttänyt ja joista Tommilla on kokemusta jo ammattilaispyöräilyajoiltaan eli lähes 7 vuoden ajalta. Merkki on Suomessa varsin uusi, mutta esimerkiksi virolaispyöräilijöiden parissa paljon käytetty sekä Tsekin ja Slovakian olympiajoukkueiden virallinen lisäravinnemerkki tunnetuimpina kasvoinaan esimerkiksi maastopyöräilyn olympiavoittaja Jaroslav Kulhavy sekä hiihtäjä Lukas Bauer.

Nutrendin tuotteista kaapistani lyötyy tällä hetkellä hyvin monipuolinen valikoima, mutta ajattelin esitellä muutaman tuotteen, jotka ovat lähes päivittäisessä käytössäni:

• Urheilujuoma PROFIDRINX
• Profidrinx kulkee mukanani kovimmissa treeneissä niin uima-altaassa, juoksulenkillä, hiihtoladulla kuin nyt kevään ja kesän myötä myös pyörälenkeillä, sekä tietysti kisoissa. 
• Profidrinx on Nutrendin urheilujuomista uusin, Lontoon olympialaisia varten kehitetty juoma, joka ainoana urheilujuomista sisältää palatinoosia eli pitkäketjuista, hitaasti imeytyvää hiilihydraattia
• Palautusjuoma REGENER
• Regener on Nutrendin "kestävyysurheilusarjan" palautusjuoma, joka monista muista palautusjuomista poiketen ei ole valmistettaessa koostumukseltaan paksua ja jauhomaista, vaan samalaista nestemäistä juomaa kuin urheilujuomat tai tavalliset mehut. Yleensä yökin kaikki palautusjuomat pihalle heti niitä juotuani makeuden ja klönttien vuoksi, mutta Regener on yksi harvoista, jota pystyn juomaan irvistelemättä.
• Regener sisältää mm. BCAA:ta, jota monissa muissa kestävyysurheiluun suunnatuissa valmiissa palautusjuomissa ei ole, mutta jonka voidaan katsoa olevan palautumisessa merkittävässä asemassa
• Geelit ENDUROSNACK ja CARBOSNACK
• Geelit ovat kätevissä hammastahnatuubimaisissa pakkauksissa, joista geeliä on helppo syödä käsiään sotkematta ja tarvittaessa useammissa osissa. 
• Myös endurosnack-geelit sisältävät BCAA:ta
• Kramppeja ehkäisevät ANTICRAMP ja MAGNESLIFE
• Näitä käytän usein esimerkiksi ennen pitkiä juoksu- tai uintitreenejä, joissa monesti kramppeja ilmaantuu sekä myös tilanteissa, joissa menen suoraan kovan juoksun jälkeen uimaan. Näiden "täsmäkäytön" aloitettuani ei kramppeja ole tullut ollenkaan.
• Tommi otti sekä anticramp-kapseleita, että juotavan magneslife -shotin ennen Pirkan hiihtoa ja totesi reissun jälkeen selvinneensä siitä ensimmäistä kertaa ilman kramppeja. 

Millainen suhde teille lukijoilla on lisäravinteisiin? Tuleeko niitä käytettyä, paljonko ja millaisissa olosuhteissa? Mitkä ovat teidän lempparituotteitanne, jotka ovat säännöllisessä käytössä?

Makoisaa (juoksu)treeniä!

Aamun juoksulenkin maisemaa Pyhäjärven rantamilla.

Taas alkaa olla yksi treeniviikko pulkassa ja millainen viikko tämä onkaan ollut: lyhyesti kuvattuna varsin mainio. Lähtökohtaisesti kaikki viikon treenit ovat menneet hyvin ja olo on ollut vahva. Mielessä pyörii eräs jännittävä asia, josta siitäkin ehkä tulevien viikkojen aikana paljastuu lisää täällä blogissakin. Tuo jännittävä asia ei liity edellisen postauksen valokuvaan, joten useampiakin paljastuksia saattaa olla luvassa: blogia kannattaa siis seurata, juoni on melkein yhtä kutkuttava kuin Kauniissa ja rohkeissa (tuleeko se muuten enää telkkarista ollenkaan?). Kuitenkin, tuo mielessä vähän (paljon) pyörivä asia on tuonut vielä vähän lisää tsemppiä ja keskittymistä treeneihin, varsinkin juoksulenkkeihin.

Juuri edellisen kirjoituksen kommenttiboksissa eräs lukija esitti kysymyksen epäsuorasti ensi kesän tavoitteisiin liittyen ja siitä aasinsillan kautta jatkokysymyksessään sivusi melko vähäisiä juoksumääriäni. Maltilla on menty, mutta esimerkiksi tällä viikolla olen saanut sentään jo kasaan n.60 juoksukilometriä, joka on minulle varsin kunnioitettava määrä. Tämä viikko on määrän lisäksi ollut juoksun suhteen myös siitä harvinainen, että jokaisella lenkillä juoksu on tuntunut edes melko hyvältä tai oikein hyvältä.

Yleensä juoksu on minulle se kaikkein ailahtelevaisin laji, jossa joka toisella lenkillä tossu nousee kepeästi ja joka toisella lenkillä tuntuisi, kuin tallustaisi tervassa. Ilmeisesti (toivottavasti) tapahtumassa on kuitenkin sama ilmiö, kuin minkä olen havainnut jo useampaan otteeseen uinnin yhteydessä. Nimittäin joka kerta olen ottanut uinnissa hyppäyksen eteenpäin ja uusiin vauhteihin, on se tapahtunut sellaisen "tasaisen mukavan" vaiheen kautta, jossa perusvauhti kulkee joka treenissä mukavasti ja sitten muutaman kovemman vetotreenin kautta tapahtuukin yhtäkkiä siirtymä ns. seuraavalle tasolle.

Oma tuntemus juoksun osalta on tällä hetkellä vastaavanlainen. Talven aikana mielestäni juoksu ei ole ollut kuntoa vastaavaa, vaan meno on ollut välillä niin takkuista, että juoksukengät on tehnyt mieli polttaa ja alkaa vaikka mastersuimariksi, kun altaassa on ollut kivaa tai takaisin hiihtäjäksi, kun ladullakin on ollut kivaa. Kengät säästyivät takkapuiksi joutumiselta ja kävin sitkeästi lenkillä. Nyt  takkuaminen tuntuukin loppuneen ja juoksu alkaa maistua ihan eri tavalla kuin vaikka tammikuussa ja itse asiassa eri tavalla kuin syksyllä, kun valmistauduin melko hyvällä sykkeellä puolimaratonille. Eli nyt mennään "tasaisen mukavaa" vaihetta ja toiveikkaana odotan, josko juoksukunto noudattaisi uinnin kaavaa ja kohta ottaisin hyppäyksen eteenpäin. Ja samalla pelkään, että hyppäystä ei tapahdukaan.

Ensimmäiseen juoksukokeeseen pääsen osallistumaan jo viikon päästä, kun menemme pääsiäisenviettoon Turkuun ja osallistun siellä maanantaina 1.4. Tulppaanijuoksun 5km kilpailuun. Aiempi 5km ennätykseni on kellotettu syksyllä 2003, jolloin olin tekemässä siirtymää yleisurheilijasta pyöräilijäksi. Ehkä nyt 10 vuotta myöhemmin olisi aika siirtää tuo teinitytön ennätysaika historiaan. Kesällä voin sitten koittaa rikkoa samalta kesältä peräisin olevan 3000m ennätykseni 11.30 ja jotain sekunteja päälle. Tilastopaja kertoisi varmasti tarkan ajan, mutta olen nyt liian laiska salapoliisityöhön. Tekee melkein pahaa ajatella, että tuollaisen juoksupohjan "tuhosin" pelkästään pyöräilemällä 7 vuotta ja tietysti siihen päälle vielä hajottamalla polveni. Mutta ehkä tietyt asiat vain pitää tehdä vaikeimman kautta, jotta niistä osaa oikeasti nauttia... ja onpahan tässä matkalla ainakin tavoiteltavaa, kun pitää yrittää ensin lyödä 10 vuotta vanhat omat juoksuennätyksensä.

Kuitenkin, mennyt viikko on ollut hieno, niin kelien, fiilisten kuin vauhtienkin puolesta. Hienoja fiiliksiä olen saanut paitsi omista onnistumisista myös tärkeiden urheilukavereiden iloisista asioista. Yksi on palannut takaisin treenin pariin, yksi juoksee mieletöntä vauhtia ironmantreenin keskellä kympin kisan ja mitähän vielä. Tsemppiä omaan tekemiseen ei tarvitse kovin kaukaa hakea, kun "roolimalleja" on montakin omassa porukassa.

Aurinkoista alkavaa treeniviikkoa ja makoisia treenejä kaikille lukijoille!

Valokuvamaistiainen ja märkäpuvun esittely

Kuvauksissa Pirkkahallissa. Kameran takana triathlonkaverini Liikuntapäiväkirja -blogin Jaanaba.

Kuten kuvasta näkyy, jouduin tällä viikolla itselleni melko kiusalliseen tilanteeseen: valokuvattavaksi. Olen mielestäni maailman vähiten kuvauksellinen ihminen ja tunnen oloni kameran edessä yleensä hyvin ikäväksi ja vaivaantuneeksi. Tällä kertaa kuvaukset sujuivat kuitenkin hyvin ja kuvaajan kameraan oli tarttunut monta sellaista otosta, mitkä itsekriittinen silmäkin totesi oikein kivan näköisiksi - niin kivan, kuin tällaisesta mallista on mahdollista saada. Veikkaan, että iso osa kuvien onnistumisesta menee paitsi kuvaajan osaamisen piikkiin, myös siihen, että kuvattavana oleminen oli tällä kertaa jopa mukavaa, kun kuvaajana oli tuttu, mukava ihminen.

Siitä, miksi kuvia otettiin, kerron myöhemmin. Toistaiseksi asia on vielä salaisuus, mutta lupaan sen kyllä aikanaan paljastuvan ihan varmasti. Tämän salaisuuden paljastumista odotellessa voin sitten vaikka aloittaa moneen otteeseenkin toivotun tulevan kauden "kisakaluston" esittelyn. Esittely alkakoon tuoreimmalla tulokkaalla: märkäpuvulla.

Kuten ja aiemminkin todettua, urheilu-uraani on mukana tukemassa Endurance Sports Finland ja alkavan kauden kisastartteihin suuntaankin ylläni saksalaisfirma Sailfishin märkäpukumalliston lippulaiva, G-range. Jo viime kesänä katselin ihaillen vieressä harjoituskaverini Venlan hienoa, uutta märkäpukua ja syksyllä pyysin sitä kokeiltavaksi mukaan muutamiin uintitreeneihin. Testasin myös muutamaa muuta pukua, mutta Venlan sekä myöhemmin myös testaamani toinen G-range erottuivat joukosta selkeästi parhaimpina, eikä kauaa tarvinnut miettiä, mikä olisi puku, millä haluaisin jatkossa kisoihin matkata. Muutamia kuukausia aikaa vierähti ja nyt kaapistani löytyykin ikioma G-range, joka muutamien allasuintien perusteella on juuri niin hyvä, kuin odotinkin. Kesällä sitten nähdään, mihin oma vauhti talven treenien jälkeen riittää, mutta märkäpuvusta pärjääminen ei ainakaan enää jää kiinni.

Puvusta on sanottu sen vievän märkäpuvun käytön ja joustavuuden uudelle tasolle tarjoten liikkuvuutta, vapautta sekä uimisen nautintoa. Näistä korealta kuulostavista sanoista allekirjoitan oman testaamiseni perusteella jokaisen. Toisin kuin monilla muilla kokeilemillani märkäpuvuilla, tätä pukua ei oikein edes huomaa sillä uidessa. Mistään ei ahdista, kiristä ja kurista, vaan meno on yhtä vapaata kuin ilman pukua uidessa. Saksalaisittain sanottuna Zweite-Haut Feeling on juuri sitä, mitä puku mielestäni ja ainakin minulle tarjoaa.

Tässä vielä tarkempia teknisiä tietoja puvusta merkin omilta virallisilta sivuilta

" The flagship G-Range features the exclusive Nano Space Cell neoprene material for the ultimate in flexibility, buoyancy and drag reduction. The Nano Space Cell neoprene surface is impregnated with a miniscule layer of nano-material that reduces its drag coefficient to nearly nil.

The suit's Avevia Super Dry lining is made of a special nylon that minimizes absorption and remains extremely light even when wet. This allows the wearer to conserve energy and stay strong in the water much longer than possible with conventional materials.
The ergonomically tailored leg and hip panels improve buoyancy and - in combination with the new Stability Panel Plus - increase hip stability. By avoiding excess hip rotation, the swimmer is automatically brought into a streamlined and stable form in the water.
Moreover, the extra large V-Power forearm panels provide for maximum arm stroke effectiveness."

Puvun koon valinta kävi kohdallani suhteellisen helposti, kun pääsin uimalla kokeilemaan sekä naisten S/M, että miesten XS -kokoisia pukuja kumpaakin. Molemmat näistä tuntuivat hyviltä päällä, mutta päädyin lopulta valitsemaan naisten mallin, sillä se oli kuitenkin lopulta päällä napakampi olematta kuitenkaan ahdas. Olen 171cm pitkä ja painan 58kg, joten sijoitun puvun kokotaulukossa pituuden puolesta juuri hieman yli naisten S/M - koon haarukan (152-170), mutta paino osuu koon lukuihin (52-61) juuri sopivasti. Myös minua muutamia senttejä pidempi Venla ui naisten S/M -koon puvulla. Eli ainakin omalla kohdallani olisi ollut iso virhe edes harkita seuraavaa kokoa, jonka lukuhaarukkaan olisin myös sopinut.

Omien märkäpukuvalintojensa kanssa painiville voin lämpimästi suositella Sailfishin pukuja. Koeuin myös kaverini One -mallin puvun, joka sekin oli varsin mainion tuntuinen. Näitä kahta mallia edullisemman hintaluokan puvuista itselläni ei ole kokemusta, mutta jos ne vähänkään muistuttavat merkin kalliimman pään pukuja ominaisuuksiltaan, on niistäkin varmasti pitkäksi aikaa iloa triathlonharrastajalle. Pukuja voi Suomessa kysellä siis Endurance Sports Finlandista, josta omani saapui muutamassa päivässä lähipostiin. Hiplausmahdollisuutta kaipaaville on oheisilla sivuilla myös listattu jäälleenmyyjäliikeet.

Vuorikiipijän leirikateus

Olen pian kateudesta vihreä, kirkkaan vihreä, kuin sammakko. Treenikaverini suuntaavat viikon kuluttua etelään ja facebookki, twitteri ja muut sosiaalisen median palvelut kertovat suurinpiirtein kaikkien urheiluhenkisten tuttavieni olevan jo paikanpäällä tai lähdössä tavaroineen kohti aurinkoa ja lämpöä tulevina viikkoina joko leireilemään, kisaamaan tai molempia. Minä olen kerran elämässäni päässyt nauttimaan oikeasta etelänleiristä, vuorien kipuamisesta pyörällä ja espanjalaisista maisemista. 

Parasta kaikessa olivat ehdottomasti mäet. Ehkä siksi ehdottomasti mäet, että leireilin tammikuussa mantereisen Espanjan puolella ja lämpötilat muistuttivat Suomen kevättä. Tuolloin pelkkänä pyöräilijänä en esimerkiksi edes haaveillut meressä uimisesta, joten kaikella energialla ja innollani keskityin vuorilla pyörimiseen.

Pidän kovasti ylämäistä, ellen ole sitä vielä kaikille kertonut. Siksi kai pidän Tampereesta asuinpaikkana huomattavasti enemmän kuin lättytasaisesta Turusta ja Kuopiosta tykkäisin vieläkin enemmän kuin Tampereesta. Mutta ei Pyynikille kipuaminen, Sasin mäen nouseminen tai edes Puijon valloittaminen ole mitään verrattuna siihen, että saisi kiivetä ylöspäin kymmenien minuuttien ajan, niin että jokaisen mutkan takana mäki vain jatkuisi. 

Siksi olenkin kateellinen teille kaikille leireilijöille ja ulkomaan kisaajille. Ei se lämpötila, eikä edes lumettomuus, vaan ne vuoret. Niitä minäkin haluaisin kipuamaan. Mutta onneksi Kaupistakin löytyy ainakin yksi vuori. Pirunvuori. Sitä voin kivuta sitten suksilla edestakaisin, kun kateus muuttuu liian pahaksi!

Ja onneksi ehkä minullakin on mahdollisuus lähteä etelänleirille ... sitten ensi keväänä! :)

Uintia auringossa.

Eilen aamulla pääsin nauttimaan tyhjän uima-altaan rauhasta. Koska muut treeniryhmän jäsenet olivat lähdössä iltapäivällä kiertämään Pyhäjärveä juosten ja sunnuntaiaamuisin uima-altaan kanssamme jakavat nuoret kilpauimarit olivat teillä tietämättömillä, sain koko Nokian uimahallin kuntoaltaan itselleni. Rataköydet oli viritelty melko väljästi ja valitsin käyttööni altaan keskeltä kahden radan levyisen tilan. 

Ohjelmassa oli melko kevyt n.3km uinti: tekniikkaa, jalat sidottuna kaksisatasia sekä loppuun vielä vähän satasia. Lasiseinän takana polskivat vauvauimarit ja ylhäällä olevista ikkunoista paistoi aurinko suoraan hallussani olevaan isoon altaaseen. Nautiskelin tilasta ja vapauden tunteesta, kun sai uida juuri niinkuin itse tahtoo ja mutkitella kuin käärme, jos siltä tuntui. Ketään ei tarvinnut varoa tai väistää, eikä kukaan ollut puhumassa juuri minulle yhtään mitään. Jossain vaiheessa unohdin, että hallissa ylipäätään oli muita ja vauvauinnin äänetkin hiipuivat jonnekin taustalle. Uin vain ja ihmetteln tyhjässä altaassa näkyviä kuplavanoja ja altaan pohjaan auringon voimasta heijastuvaa omaa varjoani. 

Hetken jo kuvittelin uivani ulkona, auringossa ja jossain niin lämpimässä ja kirkkaassa vedessä, ettei siellä tarvitsisi pitää märkäpukua. Volttikäännöksen opettelun jälkeen avovesifiilikseen pääseminen on ollut huomattavasti helpompaa, kun altaan pääty ei aina katkaise liikettä ja liukua. Kuvittelin mielessäni, millaiselta tuntuisi uida jossakin tyynessä rannassa, puhtaan sinisessä vedessä. Aloin haaveilla merestä ja siinä uimisesta, sillä vaikka olen pienen ikäni (elämäni ensimmäiset 23 vuotta) asunut Turussa, meren rannalla, en ole koskaan varsinaisesti uinut meressä pientä rantapulikoita lukuunottamatta. 

Olen aina kunnioittanut ja pelännyt merta. Pelkään laivoja ja purjehtimaan joutuminen olisi minulle palanen pahimmasta painajaisesta. Mutta yhtäkkiä aloin toivoa, että pääsisin kokeilemaan, millaista meressä on uida. Sellaisessa meressä, missä vesi ei ole Aurajoen harmaata ja rantakin muuta kuin pieniä teräviä kiviä. Ehkä oikea meri palauttaisi minut takaisin todellisuuteen aaltoineen ja pahanmakuisine suolavesineen, kun ei pääsisikään eteenpäin ja uiminen olisi kaikkea muuta kuin eilisen aamun hymyilevää kellumista ja lipumista. Ehkä pelkäisin merta vielä enemmän, kuin kuvittelenkaan. Mutta siihen asti voin ehkä vain haaveilla ja odottaa. Ja kerätä rahaa kavereiden tarinoita kuunnellen. Ehkä minäkin vielä jonain päivänä pääsen ihmettelemään, millaista on meressä uiminen ja millaista on triathlon muuallakin kuin Suomen harmaissa, pienissä lammikoissa. 

Kepein askelin

Tämä on kai nyt sellainen urheilijoiden kuuluisa "kaikki menee hienosti, treeni kulkee ja on hyvä fiilis" -postaus, mutta olkoon. Tällä viikolla on nimittäin tuntunut, että tekeminen on palannut tasolle, jossa oltiin ennen helmikuun pitkällistä tautia ja urheilu on ollut taas tosi kivaa ja helppoa.

Kaikki alkoi maanantaina, kun sain tehtyä hyvän salitreenin ja sen päälle yhden talven parhaista uintitreeneistä. Tiistaiaamuna suuntasin ensin aamiaispalaveriin Varalan urheiluopistolle urheiluakatemia-asioihin liittyen ja siitä innostuneella mielellä (ja varsin kattavan aamiaisen jälkeen!) juoksemaan Pispalan portaita. Tiistaina iltapäivällä ajelin junalla Turkuun pikavisiitille ja ensimmäistä kertaa sitten polven kuntoutusaikojen myös hieman vesijuoksin - äitini seurana, kun päivän omat treenit oli jo tehty kotona Tampereella. Keskiviikkona kävin uudestaan Impivaaran hienossa hallissa ihmettelemässä uintimenoa ja täytyy todeta, että ainakin uimapukumuoti poikkeaa Kalevan hallissa totutusta kruununaan erityisesti melko mauton Lontoo2012 uikkari brittilippuineen ja kimalteineen (!!!). Lähtökohtaisesti en moista pukisi päälleni, edes vaikka olisin olympiakävijä, mutta ehkä minä en vain ymmärrä. Olenhan kuitenkin vain hölmö triathlonisti.

Kuitenkin, tänään olin aamuvuorolaisena pirteänä klo 7.30 aloittamassa työpäivääni ja kotiinkin pääsin jo kahden aikaan. Ohjelmassa luki päivän kohdalla reipas juoksulenkki sekä illan uintitreeni. Alkuperäinen suunnitelmani oli suunnata juoksemaan suoraan töistä päästyäni, mutta laiskuus vei voiton ja söin rauhassa, sekä nukuin ilmeisesti hyvinkin tarpeeseen tulleet 2h päiväunet. Lenkille lähtö venyikin yli puoli seitsemän, mutta askeleen kepeydestä päätellen myöhäisempi aikataulu oli tällä kertaa huomattavasti parempi vaihtoehto. Takana onkin nyt yksi talven harvoista lenkeistä, kun ulkona juostessa on tuntunut siltä, että voisi juosta kuinka kovaa vain ja kuinka pitkään vain. Tämä fiilis toivottavasti säilyy jaloissa, sillä näyttää siltä, että kilpailukalenteriin on tulossa ensimmäinen juoksukisa jo pääsiäismaanantaille, eli huhtikuun ensimmäiselle päivälle.

Nyt on kuitenkin suunnattava jatkamaan mukavaa treeniviikkoa illan uintitreeneihin. Sailfish pääsee taas mukaan altaaseen, joten hyvän fiiliksen jatkuminen on varmaa!

Hyvä treenimieltä ja kulkua viikonlopun treeneihin kaikille lukijoille :)

Aurinkoa, kai?

Pikkulinnut lauloivat, että kulunut viikko on ollut aurinkoinen. Minä en siitä oikein tiedä, kun viikko on ollut töiden puolesta hektinen ja itselleni melko erilainen. Olen ollut uusien juttujen parissa ja paitsi että olen ollut siitä innoissani, olen myös ilmeisesti jännittänyt uusia juttuja sen verran, että monena iltana sohvalla on töiden jälkeen torkkunut väsynyt tyttö. Lisäksi aurinkoa en ole juuri päässyt näkemään muina päivinä kuin tänään, sillä koko valoisa aika on käytännössä mennyt sisällä Koskikeskuksen uumenissa.

Kiireistä huolimatta tällä viikolla olen jo päässyt tekemään varsin ehjän ja onnistuneen treeniviikon sairastelujen jälkeen. Uima-altaassakin vierailin kolmen viikon tauon jälkeen jo neljä kertaa ja uusi, hieno märkäpukunikin pääsi ensiuinnilleen torstai-iltana. Vaikka oma olo ei vielä parhaimmillaan ollutkaan taudin jälkeen eikä tonnin testiuinti sujunut ongelmitta, niin ei voi puvusta kyllä muuta todeta, kuin että on se vaan mahtava: kevyt, huomaamaton ja ennen kaikkea hyvin nopea - nopeampi kuin itse uimari siis. Kirjoittelen puvusta ja sen valintaprosessista vielä tarkemmin paremmalla ajalla.

Työkiireiden keskellä vietin myös ihanan vapaapäivän keskiviikkona. Päivä sisälsi vähän treeniä, autokaupoilla pyörimistä (kohta taidan ajella jollain muulla kuin vitolaisella!), hierontaa sekä kirsikkana kakun päällä vierailun Venlan luona ihmettelemässä pikkuista vauvaa ja hyvin toipuvaa leikkauspotilasta, sekä muuta perhettä. Monta tuntia vilahti ohi hujauksessa ja ainakin oma oloni vierailun jälkeen oli huomattavan virkistynyt ja iloinen.

Tänään pääsin onneksi nauttimaan pakkaspäivästä auringossa, kun ajelin kaimatytön ja Tommin mukana Jämille kisaturistiksi ihmettelemään muiden menoa ja hiihtämään omaa lenkkiä. Toisen Terhin perässä (minuuttien päässä) olisi ollut tarjolla varma kakkossija naisten sarjassa, mutta tällä kertaa tyydyin kuitenkin katsojaan rooliin auringosta nauttien. Kun aurinkoinen päivä täydentyi vielä juoksulenkillä, pizzalla ja Salpausselän kisojen nauhalta tuijottelulla, niin alkaa taas olla olo, että ensi viikkoon voi suunnata suhteellisen energisellä mielellä. Kyllä se yksikin päivä auringossa saa ihmeitä aikaan!