perjantai 17. toukokuuta 2013

Varuste-esittely: Juoksukengät

Lupasin esitellä kauden kisavarusteeni ja märkäpuku, Sailfishin G-range, pääsikin kehiin ensimmäisenä jo aiemmin keväällä. Koska varusteet pääasiassa ovat pysyneet samana kuin aiemmin ja uutuudet löytyvät pääasiassa märkäpuku - ja juoksukenkäosastoilta, esittelenkin nyt toisessa osiossa kesän juoksukenkäni.

Kesän 2013 naisten Newton Distance Universal

Kesän kisoissa juoksen Newton Distance Universal - kengillä. Newton Running on yhdysvaltalainen kenkävalmistaja, joka tuottaa luonnollista juoksemista tukevia kenkiä. Newtonin kengissä on patentoitu ns. Action/Reaction - teknologia, jonka sanotaan parantavan paitsi juoksutekniikkaa myös juoksun taloudellisuutta palauttamalla voimaa juoksuaskeleen ponnistusvaiheeseen. Kengät ohjaavatkin askellusta päkiävoittoiseksi tai koko jalkapohjalla tapahtuvaksi kantapää edellä tapahtuvat askelluksen sijaan. Lisää kenkien teknologiasta voit lukea esimerkiksi valmistajan sivuilta.

Newton Running on määritellyt itsensä ja kenkäfilosofiansa seuraavasti:

"Newton running starts with good posture, an athletic position and continues with an efficient cadence of 170 to 190 steps / minute. Done properly, running feels easier and your feet seem at one with the ground. You are making better use of the proper running muscles and the elastic component of running. The end result is a run that feels more efficient, intuitive, relaxed, natural and less stressful. HELLO BETTER"

Talvikauden juoksuihin sain testiin ensimmäiset Newtonin tossut, joihin ihastuin välittömästi niitä pienessä treenissä juoksumatolla testatessani, vaikka meno alkuun pientä ihmettelyä olikin. Olen pienestä tytöstä asti ns. harjoitellut juoksemaan päkiävoittoisesti (halusin pikkutyttönä juosta kuin Haile Gebreselassie!), joskin triathlonharjoittelun aloittamisen jälkeen ja pienen jalkakivun ilmaantuessa askelta hieman katseltiin fysioterapeutin avustuksella ja todettiin, että luonnollisempi tapa minulle olisi juosta enemmän tasapohjalla kuin pelkällä päkiällä. Newtonin Distancet tuntuivatkin heti jalkoihin kuin omilta ja sopivat askeleeseni hyvin.

Kengän pohja ja Newton kenkien tunnusmerkki: päkiän alla olevat "tassut".

Alkuun totuttelin uusin tossuihini pienillä puolen tunnin mattojuoksuilla ja vähitellen otin kengät myös mukaan hallissa juostuihin vetotreeneihin. Ensimmäistä kertaa koskaan nautin talvella myös juoksumatolla juoksemisesta, kun olin niin innoissani uusista kengistäni, että ulkona nastakengillä taivaltaminen tuntui isommalta pakkopullalta kuin kuntosalin seinän tuijottaminen. En huomannut itselläni jalkojen/pohkeiden kipeytymistä lainkaan Newtonin tossuihin siirtyessäni. Muutamissa lukemissani juoksukenkätesteissä kenkiä on moitittu ns. pitkästä totuttautumisajasta (usein ainoa moite, mitä kengät ovat saaneet), mutta minulla "totuttaumisaika" ei kestänyt normaalia parin juoksukerran sisäänajoa pidempään, mitä muutkin juoksukengät ovat vaatineet omaan jalkaan muotoutuakseen ja itse juokseminen tuntui luonnolliselta ensimmäistä kokeilukerrasta lähtien.

Eräs tuttavani, joka oli aiemmin kokeillut Newtonin juoksukenkiä, totesi niiden kuluneen nopeasti käytössään. Joulukuussa kokeiluun saamillani kengillä olen nyt juossut n. 500km eikä kulumisen merkkejä ainakaan vielä näy. Tossut tuntuvat yhä kuin uusilta, vaikka niillä on menty kaikenlaisissa maastoissa ja kaikenlaisissa keleissä räntäsateesta lähtien. Lumisella alustalla en tossuilla edes kokeillut juosta, sillä niitä ei ole tehty ns. talviolosuhteisiin ja pohjat saattavat olla hyvinkin liukkaat. Viime vuonna juoksin n.1500km, jonka aikana kulutin juoksukelvottomiksi kahdet Asics Sky Speedit sekä yhdet Racerit kisatossuina ja vauhdikkailla lenkeillä. Tämä vertailupohjana, ainakin minun käytössäni Newtonit kestävät kulutusta vähintäänkin yhtä hyvin kuin aiemmat kenkäni. Urheiluvarusteiden parissa työskentelevänä on tässä yhteydessä ehkä paikallaan muistuttaa, että juoksukenkien ei ole ns. tarkoituskaan kestää useita vuosia, vaan kengät tulisi uusia säännöllisesti myös riippumatta juoksumääristä. Tässä kuitenkin todistusaineistona 500km juostun tossun pohja, kun verrokkina on yhden kerran jalassa olleen uuden, pinkin tossun pohja yllä.

500km juostu 2012 kauden väreissä oleva naisten Newton Distance.
Kuvassa yllä näkyy ainoa minua välillä harmittava seikka Newtonin kengissä: kantapään kuviointiin jää välillä kiviä kiinni. Ongelma esiintyy lähinnä silloin, kun juoksee asvaltilla, missä on vielä hiekoitushiekan rippeitä jäljellä. Nämä yksittäiset kivet jäävät herkästi kiinni tossun pohjaan. Hiekkatiellä juostessa samaa ongelmaa ei ole lainkaan. Onneksi pyöräilijöiden tunteman tappajasepelin aika alkaa olla ohitse ja pyörätiet puhtaina myös juoksijaa varten, joten täysipainoinen nauttiminen juoksukengistäni on nyt taas mahdollista ;)

Yhtäkaikki, Newtonin Distance on paras juoksukenkä, millä olen vielä koskaan juossut. Kenkä on erittäin kevyt, hyvin rullaava ja sillä on helppo juosta kaikenlaisilla alustoilla ja kaikenlaisissa maastoissa. Erityisen hyvältä kenkä tuntuu reippaassa juoksussa ja välillä kevään aikana lenkkivauhdit ovat kevyilläkin lenkeillä hieman karanneet käsistä, kun juokseminen on tuntunut niin helpolta. Juoksutossun valinta on tosin erittäin henkilökohtainen asia ja mieltymyksiä on lähes yhtä monta kuin juoksijoitakin. Jos kuitenkin etsit neutraalia ja luonnolliseen juoksuun tarkoitettua kevyttä kenkää, joka soveltuu niin lenkeille kuin kisoihinkin, suosittelen ainakin kokeilemaan Newtonin malliston tuotteita. Monikaan nainen ei varmasti pistä ainakaan pahakseen, jos pääsee juoksulenkille hyvät ja vielä ulkonäöltään karkkia muistuttavat kengät jalassaan!

Huomenna kengät pääsevät taas yhteen koitokseen mukaan, kun juoksen kevään toisen 10km kisani. Katsotaan yllänkö ne jalassani ennätysvauhteihin.

Newton Distance ja karamelliväritys.
Suomessa Newtonin juoksukenkiä myy Endurance Sports Finland. Nettisivujen kokotaulukko vastaa erittäin hyvin totuutta ja ainakin Asicsin tossujen kokoon verrattaessa Newtonit menevät aika samalla mitoituksella. Lestiltään tossu on melko "normaali", ei siis erityisen kapea eikä leveä. Oma jalkani on sellainen, että Adidas on jalkaani liian kapea, Nike puolestaan aivan liian leveä ja ainakin Newtonin Distance -mallissa lesti on jalkaani juuri sopiva. Naisten mallissa kantapään istuvuus on napakka ja varpaissa/päkiällä puolestaan rennommin tilaa jalalle.

4 kommenttia:

  1. Oh, sain kokeilla tämmöistä tutulta yksissa treeneissä, oli muuten tosi mainio ja lennokas askellus! Ja nyt varsinkin, kun kirjoitit, alkoi todella himottaa... Tykkään värikkäistä myös, mutta onhan tuo aika.. pirteä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo väritys on tämän vuoden mallissa ihan huippu. Juuri minun näköinen!

      Poista
  2. Karnevaalikuosi ei iske, mutta muuten jännän oloinen kenkä. Olen miettinyt, että ehkä pidempi totutteluaika voi johtua siitäkin, että kenkä on vaan niin erilainen kuin aiemmin käytössä olleet lenkkarit. Itselläni on ollut tällainen "soutaminen" ASICS Excel33-kenkien kanssa, mutta nyt vuoden jahkaamisen ja toisen parin myötä alan oikeasti tykkäämään niistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se varmasti on, eikä tähän kenkään välttämättä totu ollenkaan, jos oma luonnollinen tapa juosta on kovin kantapäävoittoinen. Vaan veikkaan, että monikin juoksija löytäisi ihan "uuden maailman" kokeilemalla joskus vähän erilaisempaa kenkää vaikkapa sitten kakkoskenkänä sen perinteisen Kayanon tai Pegasuksen rinnalla. Ja minulla ainakin muutama aiempi hutiostos juoksukenkä on mennyt sitten hyvin työmatkoja kävellessä tai töissä seisoessa, kun ei juoksukäytössä ole toiminut :)

      Poista

Jätäthän jäljen käynnistäsi!