It's over...

... nimittäin Moskovan MM-kisat. Mitähän sitä nyt sitten penkkiurheilisi?

Aika hienoja tapahtumia on mielestäni kulunut reilu viikko maailman parasta yleisurheilua tarjonnut. Juoksulenkille on ainakin ollut kova hinku, kun telkkarista on katsellut, miltä ihan oikea juokseminen näytääkään. Harmi vain, että näyteikkunat ja muut heijastavat pinnat, joiden ohi omat juoksulenkit ovat kulkeneet, ovat kertoneet karun totuuden siitä, ettei minulla olekaan ihan samanlaisia jalkoja ja lennokasta askellusta kuin itse Mo:lla.

Yleisurheilu on varmasti yksi hienoimmista ja helpoimmin seurattavista urheilumuodoista niin telkkarin välityksellä kuin livenä kisapaikallakin. Heittolajien seuraamiseen minulla ei tosin oikein riitä kärsivällisyyttä - ei edes miesten keihäänheiton, mutta hypyt ja juoksut kiinnostavat kovasti ja sopivalla ajankäytöllä ehdin nyt myös kerrankin katsoa kaikki kävelyt, sekä molemmat maratonit alusta loppuun kokonaisina. Erityisesti aidatut ja esteelliset ratamatkat ovat mielestäni mielenkiintoisia, kun vauhtiin ja kuntoon yhdistetään tekniset asiat ja pieni katsojan jännitys siitä, että pysyvätkö kaikki ylitettävistä esteistä huolimatta pystyssä maaliviivalle asti.

Moskovan kisojen lisäksi penkkiurheilijan sydäntä on lämmittänyt viikonlopun aikana ystävien ja tuttujen hienot suoritukset. Ensimmäisenä tässä yhteydessä pitää mainita treenikaveri Johanna, joka meni ja voitti Kalmarin ironmankisassa oman ikäryhmänsä (30-34) mielettömän kovalla ajalla ja suorituksella. Voitollaan Johanna sai myös kisalipun lokakuun Havaiji Ironmaniin, eli matkan MM-kisoihin, joten parin kuukauden päästä on sitten edessä jännät paikat kotisuomessa Kaitsun ja Johannan menoa netin välityksellä seuratessa. Kalmarissa onnistuivat myös monet muut tutut, joista muutama myös terämiesmatkan ensikertalaisia. Sama meno jatkui tänään myös Tanskassa, jossa sielläkin netin tuloslistoilta löytyy monta hienosti suoriutunutta ironmantuttua. Onnea kaikille!

Yhtä kaikki, ensi viikolla taidan nukkua Moskovan kisojen univelat (katsoin työpäivisin kisat nauhalta iltaisin) pois ja keskittyä vain omaan urheilemiseen. Tällä viikolla pääsin jo testaamaan tempopyörän uutta ajoasentoa, joka tuntuu mahdottoman hyvältä. Kävimme myös Venlan kanssa juonimassa ensimmäistä kertaa yhteistä menoa parin viikossa päässä odottavaa paritempoa varten. Tämän lisäksi kävin uimassa ja mitalikahveilla tuoreen SM-pronssimitalistin kanssa sekä nautiskelin mukavasti kulkevasta juoksusta.

Syksyn oman kisakalenterini julkaisen pian, kunhan hommat hieman selviävät itsellenkin vielä :)

Ajoasennon säätämistä ja palaamista perusasioiden pariin.

Kesän pettymyksistä toipuessa en sentään ole äitynyt pelkkään sohvalla makaamiseen, vaikka viimeinen vajaa viikko onkin mennyt aika tiiviisti Moskovan MM-kisoja tuijottaessa. Kesän päätteeksi on luvassa vielä vähän kisajuttujakin, kuten paritempon SM-kisaa elokuun lopussa, sekä jonkinlaista juoksutapahtumaakin, mitä luultavimmin puolimaratonin tallustelua syyskuun puolella.

Penkkiurheilijan kisapäivällinen: itsetehtyä lohicaesarsalaattia.

Joroisten jälkeen ensimmäinen reilu viikko meni keuhkoja parannellessa. Sen verran kova isku tapahtunut oli paitsi henkisesti, myös fyysisesti, että vasta lähes kaksi viikkoa tuon epäonnisen kisapäivän jälkeen pystyi tekemään kovempivauhtista treeniä ilman hengityskipuja. Tämän vuoksi myös ehdoton suosikkikisani, Kuopio triathlon eli perusmatkan SM-kisa jäi suosiolla välistä, kun yhtään ylimääräistä pettymystä en enää tahtonut kesän koitoslistaan lisätä. Kuitenkin kevyttä harjoittelua tein koko ajan ja erityisesti juoksukengät teki mieli sitoa jalkoihin lähes jokaisena päivänä.

Esimakua uudesta asennosta lavastetussa tilanteessa, Joroisten numerolappukin vielä mukana matkassa.  Pahoittelut vähäisestä asustuksesta.

Tämän viikon alussa palasin ns. normaaliin päiväjärjestykseen normaalin harjoitusohjelman kera. Jotta pystyisin SM-paritempossa Venlan kanssa mahdollisimman hyvään suoritukseen, kävimme Tommin kanssa myös aika-ajoasentoni kimppuun mm. vaihtamalla pyörääni vanhan ratatankoni. Vaikka minussa on vielä monta muutakin kehityskohdetta kuin ajoasento, niin ei ns. helpoissa asioissa viitsisi antaa jatkuvasti ihan niin paljon tasoitusta kuin tähän asti olen antanut. Projekti on jo alkuunsa paljastanut, ettei sitä sentään lyhytjalkaisesta, mutta pitkäselkäisestä kääpiöstä (171cm) ole ihan mahdotonta tehdä virtaviivaista aika-ajajaa normikokoisilla kiekoilla olevan pyörän selkään.

Pitää vielä testata, miten uusi ja matalampi asento soveltuu pyöräilyn jälkeiseen juoksemiseen, kun "normaalista" pitkänmatkan triathlonistin asennosta tuo alkaa jo poiketa melko suuresti. Lisäksi esim. satulan paikka poikkeaa minulla monien triathlonistien käyttämistä säädöistä, sillä haluan pitää kokoajan pyöräni ja ajoasentoni ns. UCI-laillisena, jotta pyöräkisoihin mennessä pyörää ei tarvitse ruveta säätämään totutusta poikkeavaksi. Mutta onneksi syksy on hyvää testailun aikaa, kun lisämuutoksia on  melkein vuoden verran aikaa tehdä ennen ensi kesän tositoimintaa.

Lavastettu ajoasentokuva vol.2.

Jaksamista syksyn sateisiin ja isosti tsemppiä Kalmarissa viikonloppuna starttaaville tutuille, erityisesti treenikaveri Johannalle! Pitäähän sinne Havaijin koneeseen valmentajan seuraksi toinenkin kisaaja saada mukaan meidän porukasta :)

Kesälomasuunnitelmia

Olen ehtinyt tänä kesänä pitää vastaa reilun viikon verran kesälomaa toukokuun loppupuolella. Ensimmäistä kertaa ikinä minulla on tänä vuonna kertynyt ns. täydet lomat, joten kesälomapäiviä olisi jäljellä yhä yli kahden ja puolen viikon verran ja talvilomaakin viikko. Koska halusimme Tommin kanssa saada viettää edes pienen pätkän lomaa yhtä aikaa, olemme jättäneet kesälomistamme parin viikon pätkän pidettäväksi aikaan jolloin täällä Suomessa on menossa pisin, pimein ja sateisin syksy: loka-marraskuun taitteeseen.

Tuota kesälomaa odotan jo hurjan kovasti. Toki lomailu on aina mukavaa, kun voi nukkua, loikoilla ja syödä treenin ohella niin paljon kuin haluaa (mitä muuta urheilija vapaalta kaipaisikaan?), mutta tulevaa syksyistä kesälomaa odotan erityisen innolla, koska luvassa on oikea lomamatka erittäin jännittävään paikkaan. Paikkaan, missä näyttää tältä:

ja tältä:

Olen jo hyvin pitkään halunnut käydä alppimaisemissa ja nyt vihdoin pääsen toteuttamaan yhden isoista haaveistani ja viettämään näissä maisemissa kaksi viikkoa lomaa. Loman suuntana on siis Sveitsi, tarkemmin sanottuna jetset-paikkana tunnetun St Moritzin naapurikylä Samedan, joten alppimaisemien ihastelun lisäksi pääsee varmasti ihmettelemään myös miljonäärimenoa - ainakin näyteikkunoiden takaa. Erityisen hienoa tulevassa matkassa on se, että emme ole matkassa ns. täysin turisteina vaan tuleva lomakohde on Tommille jo vuosien ajalta tuttu ja paikanpäällä meitä odottavat paikalliset "oppaat". Reissuvihkoon onkin jo listattuna monen monta paikkaa, joissa aiomme vierailla loman aikana ja monen monta asiaa, joita loman aikana pitää kokeilla.

Jännittävää on myös nähdä, kuinka reagoin korkealla olemiseen. Majapaikassamme tulemme asumaan n.1800m korkeudessa, joka sekin on korkeammalla kuin olen koskaan ennen edes pikaisesti käynyt. Reissun aikana tulen todennäköisesti käymään lenkillä lähes 3000m nousevilla vuorenrinteillä, joten ihan pienistä nyppylöistä ei ole kysymys. Vaikka varsinaisesta harjoitusleiristä ei olekaan kysymys (vaan LOMASTA), on luvassa toivottavasti paljon hyödyllistä oppia siitä, kuulunko mahdollisesti ihmisryhmään, jolle korkeanpaikan harjoittelusta on hyötyä.

Ihan vielä en sentään ole matkalaukkuani alkanut pakkaamaan, mutta täytyy myöntää, että listaa olen jo hahmotellut mukaan otettavista tavaroista ja siitä, mitä mahdollisesti pitää vielä hakkia ennen matkaa. Onneksi lokakuuta odotellessa ehtii vielä kartuttaa lomatilinkin saldoa, sillä tiedän jo, mitä ehkä aion paikallisista putiikeista itselleni matkamuistoksi hankkia :)

- Kuvat Googlen kuvahausta - 

"Kisaraportti" : Finntriathlon, Joroinen 2013

Kaksi viikkoa olen nieleskellyt pettymystä. Kuten ainakin kommenttiboksia lukeneille lienee käynyt selväksi, ei myöskään Joroisten reissu tuonut tälle vuodelle ehjää ja onnistunutta, maaliinpääsyyn päättynyttä triathlonkisaa, vaan ison säikähdyksen, harmituksen ja tietynlaisen korttitalon täydellisen romahtamisen.

Sen enempää menneessä märehtimättä ja tapahtunutta selittelemättä, minun kisani Joroisilla päättyi uinti turvanneen lääkäriveneen kyytiin parin minuutin uinnin jälkeen. Taustalla lienee monta asiaa yhdessä: astma, sairastettu flunssa ja siitä jatkunut tukkoisuus, kylmä vesi ja erittäin kova kisajännitys. Pääni olen pohtinut puhki miettien ja jossitellen monenmoista asiaa, mutta
pohtimisen lopputulos on kuitenkin ollut se, että kisaviikolla ja erityisesti kisa-aamuna uskoin vakaasti siihen, että terveydellisesti kropassa on kaikki kunnossa ja olo tuntui hyvältä kisaan lähtemiseksi. Jännitys oli ennen kisaa yltynyt varsin suureksi, kun päässä pyöri kaiken aikaa pelko siitä, että jokin menisi taas pieleen ja kesän tärkein kisakin loppuisi ennen aikojaan.

Kesän kulkua olen pohtinut kuluneiden viikkojen aikana erittäin tiivisti. Olen oppinut - jälleen kerran kantapään kautta - sen, että urheilija on fyysisten ja psyykkisten tekijöiden kokonaisuus. Fyysisesti ne asiat, joihin harjoittelulla voidaan vaikuttaa, ovat olleet kunnossa. Terveys on ollut murheena kevään ja kesän aikana jatkuvasti toistuvan sairastelun myötä. Psyykkisesti olen ollut heikko, kasannut itselleni paineita ja turhia odotuksia, mutta samanaikaisesti itseluottamukseni ja usko omaan tekemiseen on ollut nollissa - osin sairastelunkin vuoksi.

Kuitenkin, kiitos kaikille tsemppiviesteistä ja tuesta. Kyllä se aurinko alkaa taas risukasaankin paistaa, viimeistään sitten ensi kesänä!