Paluu arkeen

Tänään koittaa paluu arkeen ja töihin ruhtinaallisten 12 päivän vapaiden jälkeen. Minulla olisi oikeasti ollut vain 4 päivää lomia jäljellä, mutta kiitos ihanan työnantajan, sain ne yhdistettyä joulunpyhiin ja näin pidettyä ihan oikealta lomalta tuntuneen pitkän vapaan. Nyt onkin hyvä palata energisenä ja levänneenä (?) takaisin sorvin ääreen sopivasti alennusmyyntien alkaessa. Tulkaahan uudistamaan vaikka hiihtoasunne, kun kelitkin kyseisen lajin harrastamiseen ovat parhaimmillaan ja allekirjoittanut joka päivä tällä viikolla esittelemässä innolla oman osastonsa tarjontaa!

Arkeen paluu tapahtuu erittäin ansaitun lepopäivän merkeissä. Sitten kuun alun sairastelun, jonka jälkeen pääsin itsenäisyyspäivänä takaisin kiinni harjoitteluun, en ole pitänyt yhtään varsinaista lepopäivää ja kolmiviikkoiseen (6.12 - 26.12) harjoitusputkeen kertyikin n. 50 tuntia treeniä. Kyseiset tunnit jakautuivat eri lajien kesken seuraavasti:

• Hiihto, 11 krt, 20h 35min, 262km
• Uinti, 13 krt, 14h 35min, 42km
• Juoksu, 9 krt, 8h 10min, 85km
• Kuntopiiri, 4krt, 3h
• Pyöräily, 2 krt, 2h, 50km (Karhuhallissa 1h30min, 30min wattbikella - siispä kilometrilukema peruja Karhuhallitreenistä yksinään).
• Lihashuolto 4h 50min

Yhteensä 53h 10min, eli varsinaista treeniä 48h 20min.

Tavoitteena oli saada alle hyvä treenijakso ennen tänään alkavaa pariviikkoista alennusmyyntimylläkkää, joka aiheuttaa töiden puolesta melko suuren kuormituksen niin henkisesti kuin myös fyysisesti lisääntyvien työtuntien ja kiireen vuoksi. Kun tässä onnistuttiin hyvin, on mahdollista ottaa hyvillä mielin hieman kevyemmin harjoittelun suhteen kiireisimmän työvaiheen ajan, jotta kokonaisrasitus ei nouse liian suureksi. 

Mukavaa päivää, nauttikaahan hiihtokeleistä :)

Talviloman treenejä

Siis hiihtoa, hiihtoa ja hiihtoa. Tai uimahalliin nyt ei ehkä ole soveliasta mennä kuvaamaan ja juoksulenkillekään en saa hovikuvaajastani seuraa. Teemana on tainnut olla hiljaa ja pitkään, oikeaa lomasta nautiskelua siis. Ensimmäisessä videossa hiihtelen kohti "auringonlaskua" Siilinjärvellä Patakukkalan / Tarina Golfin maastoissa. Todellisuudessa kello on n.12.00 tätä kuvattaessa, mutta Kuopiossa aurinko ei noussut kovin korkealle missään vaiheessa päivää. Toisessa videossa kuvaaja hiihtää koko ajan perässäni Atalasta takaisin Kauppiin palaavalla ladulla, joten kuvakin hieman hyppii.

Mutta tällaista meillä, miten teidän joulunajan treeninne ovat menneet?

Joulutunnelmia

Huomenta täältä riisipuuroaamiaisen keitosta!

En ole koskaan eilistä ennen keittänyt itse riisipuuroa, sillä olen pitänyt sitä jotenkin liian työläänä ja siis myös pelottavana. Eilen kuitenkin päätin, että meidän jouluumme, vaikka kaksin sen vietimmekin, pitää kuulua myös ihan itsetehty oikea riisipuuro. Kauanhan siinä kesti ja nälkä oli melkoinen puuron lopulta valmistuttua, mutta kas kummaa, samainen kattila porisee jälleen tulilla ja ehkä reilun puolen tunnin päästä pääsee vihdoin käsiksi herkkuaamiaiseen.

Tässä vielä eilisen aamupuuron keiton tulos.
Annoskoko hämää tosin pienuudellaan,
sillä todellisuudessa kokonaiseen maitolitraan keittämäni
"4 hengen annos" upposi meihin kahteen ihan hetkessä.

Eilisen hyvän joulun toivotuksen jälkeen katsoin perinteiseen tapaan sekä Lumiukko-piirretyn, että myös joulurauhan julistuksen. Hiihtoladulle pääsimmekin lopulta vasta yhden aikoihin iltapäivällä ja voi miten hienoa oli hiihdellä, kun ladulla ei juuri muita näkynyt ja lumihiutaleitakin sateli hiljalleen. Lopulta jouluaaton hiihtolenkille kertyi mittaa kaksi ja puoli tuntia ja sulateltuamme saunassa kohmeisia varpaita, ei olisi voinut olla parempi mieli käydä syömään jouluruokia.

Joulupöytä kahdelle.

Rosollia.

Laatikoita.

Kinkkua ja lohta.

Joulunpunaista.

Ensimmäinen annos.

Jälkiruokarahkaa.

Loppuilta menikin sitten vain rentoillessa (eli telkkaria tuijottaessa) ja toki syödessä lisää. Paketteja meillä ei toisillemme ollut, kuten ei muinakaan jouluina tähän mennessä. Tänäkin jouluna paketit suuntasivat pääosin pienille Siililäisille, joista varsinkin vanhemmalle niistä on eniten riemua. Iltasyömiset koostuivat tällä kertaa juustoista, kekseistä ja lahjaksi saadusta suklaatiikerikakusta.

Iltanaposteltavia häälahjaksi saadulta tarjoilulautaselta.

Joululahjakakkua.

Sopivasti tässä kirjoittelun ja kuvien latailun lomassa riisipuuro alkaa näyttää valmiilta, joten pidemmittä höpinöittä suuntaan uuteen päivään aamiaisen avulla. Iltapäivällä luvassa ehkä, jos taas osaan, muutama pieni video joulunajan urheiluista!

Hyvää joulua!

Riisipuuro kiehuu liedellä ja jääkaappi on täynnä mukavia jouluruokia. Muutama pieni kynttilä tuikkii pöydällä ja hyllyn päälle on palannut soiva lumisadelasipallo. Telkkarista tulee pian Lumiukko sekä joulurauhan julistus ja sen jälkeen on aika lähteä hiihtolenkille. Tänäkin vuonna jouluaaton vietämme kahdestaan omassa kodissa Tampereella, mutta pienoinen esijoulu vietettiin jo perjantaina Siilinjärvellä pikkumiehen avatessa pakettejaan ja vauvan ihmetellessä menoa.

Oikein hyvää joulua kaikille!

Terveisiä talvilomalta!

Hei kaikki!

Täällä sitä ollaan Savossa viettämässä talvilomaa. Maanantaina lähdimme ajelemaan tänne iltapäivästä aamun uintitreenien jälkeen ja joitakin päiviä on siis jo ehditty nauttia näistä talvisista maisemista.

Ohjelmassa näin lomalla on ollut enimmäkseen hiihtoa. Lenkeillä on ehditty jo kiertää niin Neulamäkeä, Puijon mäkeä kuin Patakukkulaakin. Kuten paikkojen nimistäkin voi päätellä ja kaikki Kuopiossa urheilua harrastaneet varmasti tietävätkin, mäkeä täällä ainakin riittää melkoisen runsaasti verrattuna vaikkapa Tampereeseen puhumattakaan alkuperäisestä kotikaupungistani Turusta. Sen verran on pidellyt pakkasta, että kaikki lenkit on tullut hiihdettyä perinteisellä ja kädet alkavatkin olla hieman hämillään tästä uudesta ja toistuvasta ärsykkeestä. Onneksi välillä on päässyt myös lillumaan uima-altaaseen ja hengittelemään pakkasilmaa juoksulenkille. Huomisesta tulee paitsi ohjelman mukaisesti, myös pakkasen (luvattu -25C) pakottamana sisätreenipäivä, kun aamusella pitäisi etsiytyä sekä uimahallille että salille treenailemaan.

Treenien lisäksi loma on täyttynyt pienten ihmisten kanssa oleilusta. Maailman parhaan pikkupojan kanssa on leikitty piilosta, rakennettu tunneleita, käyty hiihtämässä pihatiellä ja syöty jätskiä Hesellä. Vauvaa on silitelty ja ihasteltu. Ainakin vaihtelua arkeen, kun ei olekaan joka ilta möllöttänyt vain telkkarin edessä tai konetta naputellen. Kun tähän vielä lisätään muutama hyvä ja jännittävä asia, joita on viikon aikana viety eteenpäin, niin oikein paremmin ei olisi voinut loman alkupäivät sujua.

Mukavaa joulun odotusta kaikille!

Miksi jaksan mennä lenkille?

Sain jo edellisellä nimellä elellessäni Jussilta haasteen kertoa siitä, mikä saa minut liikkumaan ja mikä jäämään sohvalle. Nyt on tilaisuus hetkeksi keskittyä, joten tartutaan siis haasteeseen!

Mikä saa minut liikkumaan?

• TAPA
• Kuulostaa ehkä pahalta, mutta suurin syy siihen, miksi sitä ei edes pidä kummallisena, että herää aamuisin ennen kuutta lähteäkseen uimaan tai lähtee pitkän työpäivän jälkeen juoksemaan kotiin, on kaiketi se, että tätä (=kestävyysurheilua eri muodoissaan) on tehnyt 10-vuotiaasta asti. Kun ei tiedä muusta, ei sitä muuta osaa edes kaivata. Tarkoituksella en käytä tässä yhteydessä sanaa elämäntapa, koska minusta tämä on jo mennyt sille asteelle, ettei elämäntapa sanana riitä kuvaamaan sitä astetta, millä tavoin liikkuminen on kiinnittynyt jokapäiväiseen tekemiseen. Tämä alkaa olla jo samanlainen perustarve kuin syöminen tai nukkuminen, jota ilman ei voi olla.

•  UUDET HAASTEET
• Olen aloittanut urheilu-urani 10-vuotiaana pikkutyttönä hiihdolla ja yleisurheilulla. Näistä siirryin lukion aloittaessani kilpapyörän selkään, kunnes vuoden 2010 polvileikkaus ja sen jälkeinen kuntoutus ajoi minut uintitekniikkakurssille. Kiitos lukioaikaisen äidinkielenopettajani joskus päähäni saaman ajatuksen uintitekniikkakurssi sytytti triathlonkuumeen ja tässä sitä nyt ollaan. Uudessa lajissa on riittänyt ja riittää edelleen pitkäksi aikaa haasteita ja opittavaa erityisesti uintitekniikan ja myös juoksun osalta.

• MONIPUOLISUUS
• Liittyen kiinteästi edelliseen, rakastan triathlonharjoittelua verrattuna esimerkiksi pyöräilyharjoitteluun. Saa tehdä paljon erilaisia asioita jo pelkästään siksi, että kilpailusuoritus koostuu kolmen eri lajin yhdistelmästä, eikä tarvitse vain hinkata tien laitaa edestakaisin pyörän kanssa. Ei tunnu lainkaan puuduttavalta treenata kahdesti päivässä, kun harjoitusviikko koostuu esimerkiksi tällä hetkellä keskimäärin 4-5 uintitreenistä, 3 juoksusta, 3 hiihto/pyöräilylenkistä ja muutamasta salitreenistä. Lisäksi 

• TREENIKAVERIT/YHTEISTREENIT
• Erilaiset yhteistreenit olivat minulle pyöräilyaikana melko vieras asia, joten olen innolla ottanut vastaan mahdollisuuden harjoitella osana huippua ryhmää triathlonin aloitettuani. Joka torstai suuntaan puolikuolleena ja väsyneenä suoraan töistä illan lepakkovuorolle uimaan, mutta altaaseen muiden kanssa päästessä ärtymys ja väsymys katoaa eikä kertaakaan ole käynyt mielessä, ettei viitsisi lähteä ajamaan hädällä töiden jälkeen Nokiaa kohti. Parhaimpina viikkoina yhteistreenejä saattaa olla ohjelmassa jopa 4 päivänä, joten hyvin menee.

Mikä saa minut jäämään sohvalle?

• "EI MIKÄÄN"
• Olen melko jääräpäinen ja hölmö. Jos minua ei vahdittaisi melko tiukasti täällä kotona, niin saattaisin hyvinkin herkästi syyllistyä siihen pahaan tapaan, jota myös kipeänä urheilemiseksi kutsutaan. Kesällä kun kylkiluuni murtui, olin heti seuraavana päivänä jo kokeilemassa, miten sen kanssa voisi urheilla. Flunssassa minut saa lähes sitoa kiinni kotiin, etten lähtisi "edes pienelle lenkille". Ainoastaan kunnon kuume tai vatsatauti ovat sellaisia, ettei silloin edes käy mielessä lähteä liikkumaan. Samoin tietysti tilanteet, kuten polvileikkauksen jälkeinen aika, jolloin en päässyt itse edes sängystä ylös tai vessaan, ovat toki luonnollisia tilanteita, kun ei voi edes harkita urheilemista. 
•  Myöskään huono keli ei yleensä muodostu esteeksi treenaamisen kannalta, sillä jos lämpömittari näyttää -25, niin sitten treenataan sisällä ja jos ukkostaa ja salamoi, niin avovesiuinnin voi siirtää uimahalliin.
• Edellä mainittujen lisäksi olen myös niin huono seuraihminen ja kaveri, että harvoin osuu tielle niin tärkeäksi kokemiani juhlia tai tilaisuuksia, joiden vuoksi jättäisin urheilemisen väliin. Ei ole kysymys yhdestä tai kahdesta kerrasta kun olen joko mennyt isosti myöhässä tai kieltäytynyt kokonaan kutsusta, jos meneminen ajoissa/meneminen ylipäätään olisi estänyt treenin tekemisen kisoista puhumattakaan. Tämä asia on sellainen, minkä myöntäminen hieman jopa hävettää, mutta itsepähän siitä sitten vain kärsin, kun kutsuja ei enää edes tule mihinkään.
• Töissä pitää toki käydä ja opinnotkin hoitaa, mutta nämä on arjessa pyritty sovittamaan niin hyvin yhteen kuin mahdollista eikä liikkumisesta ole näiden vuoksi juurikaan tarvinnut koskaan tinkiä aikatauluttamista lukuunottamatta. 

• VÄSYMYS 
• Myönnetään, minäkin olen vain ihminen ja joskus kynnys lähteä esimerkiksi 8 tunnin ruuhkaisen työpäivän jälkeen salille klo 9 aikaan illalla on melko korkea. Joskus katson fiksuimmaksi jättää jonkin "ei-niin-tärkeän" treenin tekemättä, jos väsymys on todella paha, mutta käytännössä tätä ei tapahdu juuri koskaan. Tavallisen laiskotuksen ja ei-huvita-väsymyksen kyllä erottaa siitä olosta, kun on oikeasti fiksumpi jäädä kotiin. Eikä täällä kotona ihan pienen väsymyksen takia viitsi oikein möllöttääkään, kun toinen kuitenkin käy lenkillä.

Jos joku teistä tätä lukevista ei vielä tähän haasteeseen ole vastannut, niin haastan teidät kaikki :)

Hääpäivänä

Ensin kiitos kaikille onnitteluviesteistä, kommenteista ja halauksista! Ihanaa, että halusitte olla mukana tässä päivässä ja tapahtumassa, vaikkei siitä mitään numeroa tehtykään eikä minkäänasteisia juhlia järjestettykään.

Meille oli pitkään ollut selvää, että kun se päivä koittaa, että menemme naimisiin, on kaikki mahdollisimman yksinkertaista ja vaatimatonta. Kun eteen tuli ajatus hauskasta päivämäärästä 12.12.12 ja maistraatista löytyi vapaa aika lähes täydelliseen aikaan (12.30), oli aika varattu silmänräpäyksessä. Varauksesta alkoikin reilun kuukauden mittainen salailu, joka piti eiliseen asti, jolloin päätimme "varoittaa" vanhempiamme siitä, mitä on seuraavana päivänä tapahtumassa.

Itse vihkiminen tapahtui siis maistraatissa vain meidän kahden omana tilaisuutena. Todistajiksi tulivat kaksi maistraatin työntekijää ja vihkimisen suoritti maistraatin henkikirjoittaja. Tilaisuus kesti n. 3 minuuttia, alkoi kymmenisen minuuttia etuajassa ja noudatti koruttomasti vain lakisääteistä vihkikaavaa. Kumpikin sanoi tahdon, sormukset vaihdettiin ja vihkitodistus pakattiin laukkuun. Kaikki oli juuri sellaista kuin olimme kumpikin halunneet: vaatimatonta ja siihen tärkeimpään asiaan keskittyvää ilman turhia krumeluureja.

Vihkimisen lisäksi koko tämä hääpäivä on ollut mahtavan tavallinen ja arkinen. Aamulla ennätin käydä tekemässä uintitreenin ja olla pari tuntia töissä palaverin merkeissä. Illalla juhlimme tätä uutta tilannetta käymällä mukavalla ja rauhallisella hiihtolenkillä (edeten kerrankin sellaista vauhtia, että minäkin pystyin puhumaan samalla kun hiihdin) ja katsomalla telkkarista niin Jyrki Sukulaa kuin Criminal Mindsiakin. Yhden prinsessapäivän sijaan luvassa on toivottavasti se viisikymmentä vuotta tällaista samanlaista tavallista, onnellista ja tasaista elämää.

... Kun vain vielä oppisi tämän uuden nimen...

p.s. Huomisessa Aamulehdessä saattaa näkyä tuttuja!

Uusi nimi, uusi ihminen?

Jaaha, moneskohan uusi alku tämä on allekirjoittaneen blogitaustalla. Niin mones, ettei taida enää ainakaan yhden käden sormet riittää laskemaan, montako kertaa olen tuijotellut tyhjää blogialustaa ja ajatellut tekeväni taas entistä paremman blogin. Turhamaisuuttani, tylsyyksissäni tai ties mitä olen miettinyt.

Tällä kertaa uuden blogin aloittamiselle on selkeä syy. Tänään nimittäin kävimme sanomassa tahdon ja samalla jätimme maistraattiin kaavakkeen, jossa allekirjoittaneen kohdalle oli ilmestynyt ihan uusi sukunimi ja lompakon sisältökin taitaa mennä aika pitkälti uusiksi, kunhan vain ehtii tehdä vaadittavat vierailut poliisilaitokselle ja pankkiin.

Tällä kertaa tämä puhtaalta pöydältä aloittaminen tuntuu jotenkin erityisen jännittävältä. Ei tarvitse kuin vilkaista nimeä blogin osoitteessa tai tuossa bannerikuvassa, niin tulee vähän hupsu olo. Minä, joka olen käyttänyt nimeä Terhi Salmenoja 25 vuoden ajan, olenkin yhtäkkiä Terhi Martikainen. 

Kuka minä siis olen? 

Olen kaiketi sama tyttö kuin ennenkin, mutta vain eri niminen. Asun edelleen samassa kodissa, harrastan edelleen kovalla innolla triathlonia, opiskelen samassa yliopistossa, työskentelen samassa työpaikassa ja ennen kaikkea jaan elämäni edelleen saman ihmisen kanssa kuin eilenkin. Mutta kuten elämän muidenkin suurten muutosten myötä, tietää myös nimen muuttuminen tietynlaista vanhan identiteetin katoamista. Siksi koin tarpeelliseksi saada aloittaa myös blogin puhtaalta pöydältä vanhan jäädessä toki jäljelle blogimaailmaan sen juttuihin palaamiseen tarvetta kokeville.

Eipä siis muuta kuin tervetuloa seuraamaan tätä n:nettä yritelmää bloggailun saralla. 

T: tuore vaimo, rouva Martikainen

p.s. Tämä kirjoitus on ajastettu. En minä oikeasti ole blogia kirjoittelemassa heti muutamaa minuuttia vihkimisen jälkeen ;)