Aurinkoa, kai?

Pikkulinnut lauloivat, että kulunut viikko on ollut aurinkoinen. Minä en siitä oikein tiedä, kun viikko on ollut töiden puolesta hektinen ja itselleni melko erilainen. Olen ollut uusien juttujen parissa ja paitsi että olen ollut siitä innoissani, olen myös ilmeisesti jännittänyt uusia juttuja sen verran, että monena iltana sohvalla on töiden jälkeen torkkunut väsynyt tyttö. Lisäksi aurinkoa en ole juuri päässyt näkemään muina päivinä kuin tänään, sillä koko valoisa aika on käytännössä mennyt sisällä Koskikeskuksen uumenissa.

Kiireistä huolimatta tällä viikolla olen jo päässyt tekemään varsin ehjän ja onnistuneen treeniviikon sairastelujen jälkeen. Uima-altaassakin vierailin kolmen viikon tauon jälkeen jo neljä kertaa ja uusi, hieno märkäpukunikin pääsi ensiuinnilleen torstai-iltana. Vaikka oma olo ei vielä parhaimmillaan ollutkaan taudin jälkeen eikä tonnin testiuinti sujunut ongelmitta, niin ei voi puvusta kyllä muuta todeta, kuin että on se vaan mahtava: kevyt, huomaamaton ja ennen kaikkea hyvin nopea - nopeampi kuin itse uimari siis. Kirjoittelen puvusta ja sen valintaprosessista vielä tarkemmin paremmalla ajalla.

Työkiireiden keskellä vietin myös ihanan vapaapäivän keskiviikkona. Päivä sisälsi vähän treeniä, autokaupoilla pyörimistä (kohta taidan ajella jollain muulla kuin vitolaisella!), hierontaa sekä kirsikkana kakun päällä vierailun Venlan luona ihmettelemässä pikkuista vauvaa ja hyvin toipuvaa leikkauspotilasta, sekä muuta perhettä. Monta tuntia vilahti ohi hujauksessa ja ainakin oma oloni vierailun jälkeen oli huomattavan virkistynyt ja iloinen.

Tänään pääsin onneksi nauttimaan pakkaspäivästä auringossa, kun ajelin kaimatytön ja Tommin mukana Jämille kisaturistiksi ihmettelemään muiden menoa ja hiihtämään omaa lenkkiä. Toisen Terhin perässä (minuuttien päässä) olisi ollut tarjolla varma kakkossija naisten sarjassa, mutta tällä kertaa tyydyin kuitenkin katsojaan rooliin auringosta nauttien. Kun aurinkoinen päivä täydentyi vielä juoksulenkillä, pizzalla ja Salpausselän kisojen nauhalta tuijottelulla, niin alkaa taas olla olo, että ensi viikkoon voi suunnata suhteellisen energisellä mielellä. Kyllä se yksikin päivä auringossa saa ihmeitä aikaan!

Kisaraportti: Alpo Korhosen XX muistohiihdot 6.2.2013

Eilen illalla kävin tekemässä kauden kolmannen numerolapullisen hiihtolenkin. Matka vaan näemmä lyhenee kerta kerralta ja nyt olikin tarjolla naisten sarjalle vain 3 kilometrin pituinen kierros. Siinä missä harmittelin Kangasalan kisan jälkeen, että tasonmittaus jäi tekemättä kansalliseen kärkeen nähden, niin eilen oli sitten tarjolla kaikenlaista vastusta mittariksi. Oli A-maajoukkuenaista, joka on kotiinjäävän varanaisen roolissa MM-hiihdoissa, oli maailman cupissa esiintyneitä tyttöjä, oli entisiä ja nykyisiä juniorimenestyjiä ja lähtölistaa lukiessani olin varma, että jään viimeiseksi. Myös miesten lähtö oli kerännyt hiihtäjiä maajoukkueesta asti, joten toinenkin meidän perheen jäsenistä pääsi aika kovaan kyytiin. Voittajien palkintoina olleet Nokia talvirengassarjat tekivät siis tehtävänsä ja houkuttelivat Nokian iltaan paljon menijöitä.

Kisareittinä toimi TT226:n harjoitustriathloneista tuttu juoksulenkki Sarpatin ulkoilureiteillä, siis hieman reilut 3km kivoja pieniä nyppylöitä ylös ja alas. Harkkatriathloneissa kisanneille tiedoksi, että vähän oli kyllä erimoista koittaa hiihtää täysillä kuin juosta täysillä uinnin ja pyöräilyn jälkeen tuota kierrosta. Jos saa valita, niin noin miljoona kertaa mieluummin etenen ko. reitillä sukset jalassa, kun mäet tuntuivat monta kertaa matalammilta ja loivemmilta kuin lenkkareilla mennen!

Kisa käytiin harvinaisella tavalla, vain 10s lähtöväleillä, joten säpinää riitti ladulla ihan kiitettävästi. Mukavasti kuitenkin sain tehtyä oman hiihtoni, vaikka välillä hieman latumerkkimäinen olo olikin. Neljä tyttöä taisi suhahtaa ohitseni, mutta itsekin pääsin sentään ohittamaan yhden sarjani hiihtäjistä. Esimerkiksi kisan voittanut Maija Hakala lähti 30s perääni ja kiisi ohitseni jo n.1km kohdalla jyrkässä nousussa. Nousukohdassa vauhtiin pystyi vielä edes hieman vastaamaan, mutta kun mäen loiventuessa olisi pitänyt lähteä wassuttelemaan, niin selkä katosi aika tehokkaasti kauas ja näkymättömiin. 

Lopulta hävisin hieman alle puolitoista minuuttia kisan voittaneelle Maija Hakalalle ja 1.24 maajoukkuenaiselle, Laura Ahervolle. Onhan moinen aikaero 3km matkalla paljon, mutta kuitenkin selvästi vähemmän kuin ajattelin eroa tulevan. Enkä muuten ollut viimeinen, lähellekään. Olenkin tyytyväinen eiliseen suoritukseeni ja varsinkin siihen, että kokonaisuudessaan treenipäivästä muodostui varsin onnistunut aamun uintitreenin ja kisan jälkeen vielä tehdyn juoksulenkin myötä. Jos ei muuta, niin ainakin omaa mieltä piristäviä harjoituksia näistä hiihtokisoista saa ja meno itseasiassa ole lainkaan huonoa edes verrattuna niihin vuosiin, kun vielä puhuin itsestäni kilpahiihtäjänä.

Eilen hiihto olikin jo parempaa kuin aiemmissa kisoissa itsestään irti saamisen kannalta. Mutta silti oli taas maalissa hauska katsella, kun oikeita hiihtäjiä makoili joka puolella maassa hengästyneinä ja itse vain nappasin sukset pois jalasta ja kävelin pukemaan vaatteita. Samanlaista pahanolontunnetta ei vaan saa aikaan, kuin joskus aikanaan, kun oikeasti hiihdin vielä kilpaa ja myös panostin siihen tosissani. Eilisen syketiedostoa katsellessa huomaa hyvin, miten syke kyllä nousee tehokkaasti ylämäissä, mutta tasaisella tipahtaa välittömästi anaerobisen kynnyksen alapuolelle, vaikka kuinka yrittäisi huitoa menemään. Treeni on toki nykyisin suuntautunutkin "hieman" pidempiin suorituksiin, kuin 10-15min täysillä painamiseen. Veikkaan tosin, että kysymys on myös siitä, että tekninen osaaminen ja kädet eivät ole lähelläkään sitä tasoa, millä "kone" tällä hetkellä on ja tämä näkyy erityisesti tasaisissa maastonkohdissa, kun mäkiä voi kivuta tehokkaasti pelkillä jaloillakin. 

Kisan tulokset ovat nähtävissä täällä.

Tammikuun treeniyhteenvetoa ja nousujohteista määrän kasvatusta

Treeniyhteenvetoa tammikuusta 2013

Vaikka helmikuu on jo ehtinyt viidenteen päivään asti, ei ehkä ole vielä liian myöhäistä käydä tarkastelemaan, miltä tammikuun treenailu on kokonaisuutena näyttänyt. Ykkössijaa aikamäärällisesti ja luonnollisesti myös kilometrien puolesta pitää hiihto, jota on kertynyt mittariin 23h ja lähes 350km verran. Hyvänä kakkosena tulee uinti. Altaassa olen viettänyt tammikuun aikana 20h ja siinä ajassa kauhonut eteenpäin 57km verran. Juossut olen 12h30min, pyöräillyt (sisällä kaikki) vajaat 6h30min ja voimaharjoittelua hieman reilut 5h30min. Tämän lisäksi lihashuoltoon on kulutettu aikaa 6h30min. Yhteensä siis urheilun parissa vietin tammikuussa aikaa n.74h, josta oikeaa harjoittelua 67h30min.

Verrokiksi tammikuu vuoden takaa. 

Vertailupohjaksi itselleni kaivoin esiin myös treeniyhteenvedon vuoden takaa, siis tammikuusta 2012. Tuolloin taisin sairastella kuun lopussa muutaman päivän, mutta melko hurja ero treenimäärissä ei selity pelkällä parin päivän lisälevolla. Vuosi sitten olen tammikuussa käyttänyt aikaa urheiluun 61h30min, josta oikean treenin osuus on melko tarkalleen 54h30min. Siinä missä pyöräilyn ja voimaharjoittelun osuudet ovat hieman vuodentakaisia pienemmät, ovat hiihtokilometrit tuplaantuneet, uintikilometrit kasvaneet 12,5:llä ja juoksuakin tullut lähes 5h ja 50km enemmän. Harjoitusmäärä on siis kasvanut n.13h vuoden takaisesta, mikä tuntuu itsestä jopa hieman käsittämättömältä, kun jo vuosi sitten tuntui, että treenaan kovasti ja kovinkaan paljon ei olisi ollut silloin varaa lisätä harjoittelua.

Harjoittelussani siis on varmasti onnistuttu ainakin maltillisessa määrien kasvattamisessa ja nousujohteisuudessa. Toki tammikuun harjoitusmäärä on tuntunut välillä suurelta ja joissakin treeneissä on tuntunut siltä, kuin kulkisi tervassa, mutta toisaalta pääasiallisesti treeni on kulkenut hyvin ja minkäänlaisia oireita ainakaan ylirasituksesta ei ole näkyvillä, vaikka kokonaisrasitus etenkin kuun alun alennusmyyntirumban myötä on ollut melko suuri. Ylirasituskuopassakin olen menneinä vuosina syömiseni kanssa kikkaillessa vieraillut pariin otteeseen, joten uskon kyseiset oireet ja ennusmerkit myös tunnistavani heti, kun niitä ilmaantuu.

Vastaavanlaisia onnistuneita treenikuukausia toivon saavani vielä kasaan talven ja kevään aikana, jolloin heinäkuun puoliväliä voisi odotella ei-niin-kauhunsekaisin tuntein. Oma harjoitusmotivaatio on, jos mahdollista, kasvanut Joroisille ilmoittautumisen jälkeen ja varsinkin juoksutreeneihin olen pyrkinyt keskittymään mahdollisimman hyvin. Välillä nastakenkien kanssa jään ja lumen seassa rämpiessä juoksuvauhti tuntuu toivottoman huonolta ja juoksu vaikealta, mutta onneksi muutamat avaintreenit (vedot Pirkkahallissa ja kuun puolivälin Pyhäjärvijuoksu) ovat rauhoittaneet mieltä ja pääosin juoksu on tuntunut mukavalta.

Kisaraportti: Kangasalan Kisan hiihdot 2.2.2013

Talven toinen hiihtokisastarttini oli ohjelmassa tänään, kun Kangasalla hiihdettiin Kisan kansalliset. Naisten matkana oli tällä kertaa 5km vapaalla. Lähtölistan perusteella odottelin kisaan mukaan erittäin hyvää kansallisen tason vauhtia, olihan mukaan ilmoittautunut viikko sitten hiihdettyjen Jämin SM-kisojen vapaan 10km vitonen, mutta valitettavasti kyseistä menijää ei lähtöviivalla näkynytkään.

Osanotto naisten sarjassa jäi melkoisen tyngäksi päivän kisassa ja yllättäen olinkin päivän paras sarjassani (NYL), mutta päivän kaikkein nopeimmat naiset toki löytyivät tällä kertaa muutamasta nuoremmasta ja yhdestä hieman vanhemmasta ikäluokasta. Esimerkiksi M65-sarjassa olisin ajallani ollut vasta kolmas(!). Kyllä ne oikeat hiihtäjät vain menevät näillä lyhyemmillä matkoilla lujaa ja päivän nopeimmalle naispuoliselle hiihtäjälle tappiota kertyikin hieman yli minuutin verran. Ylämäessä vielä pääsen samaa vauhtia kuin muutkin, mutta tasaisella ei näillä narukäsillä ole mitään tekoa ja alaspäinkään en mäkiä kovin mielelläni tule. Olisikohan jossain tarjolla minulle kisa, missä mentäisiin suksilla vain ylöspäin ja mielellään vaikka 2h ajan?

Päivän hiihdossa lupaavaa oli kuitenkin se, että kisan loppupuolella alkoi sitä oikeaa kilpahiihtämisen rytmiä löytyä hieman. Loppumäki nousikin jo mainiosti ylös ja sykkeetkin alkoivat vilkkua siellä, missä tällaisessa 15 minuutin suorituksessa pitäisi. Sama vauhti vain pitäisi löytyä jo alusta asti, mikäli 5km matkalla aikoisi hiihtää oikeasti hyvin, mutta onneksi talven päätavoite taitaa kuitenkin olla 18 kertaa pidemmällä matkalla, jossa tämän päivän matkavauhti riittänee jo varsin hyvin ja kesän päätavoitteessakin reitin varrella tulee vietettyä aikaa lähes viiden tunnin ajan.

Tällä hiihtämisellä (suksilla 2-3krt/vko) ja hiihtokisoihin valmistautumisella olen kuitenkin varsin tyytyväinen siihen, miten hiihto tällä hetkellä sujuu. Ja kun kisoihin ei lähde turhan vakavalla mielellä, voi olla päivän päätteeksi tyytyväinen, kun on tullut taas tehtyä erittäin hyvä treeni, jossa yhdistyi paitsi kynnyksen yläpuolella painettu viisitoistaminuuttinen, myös pidempi pk-lenkki. Seuraavan kerran hiihdänkin numerolapun kanssa jo keskiviikkona Nokialla, missä matkana on tarjolla hurjat 3km vapaalla. Pitää varmaan hiihtää ensin tunti veekoota pohjille ja sitten suunnata kohti lähtöviivaa, niin on ehkä valmis hiihtämään alusta asti kovaa ;)

Polskimista ja kauhontaa

Tämän viikon aikana on koettu moneen otteeseen tietynlaista onnistumisen riemua uima-altaan puolella. Jo pitkin talvea on tuntunut siltä, että perusvauhti (I- ja II-alueet) on parantunut. Tuntuma ja kellon kertoma on ollut, että samaa vauhtia kuin vuosi sitten pääsin yhden satasen, pääsen nyt mukavasti kelaillen pitkiäkin matkoja. Samalla kuitenkin oma fiilis on ollut, että kovemmat vauhdit laahaavat perässä ja on tuntunut, että koneesta ei jostain syystä löydy kierroksia.

Tällä viikolla kuitenkin jokin uusi palanen uintitekniikassa on taas loksahtanut kohdalleen ja kovempivauhtinen uinti on ottanut harppauksen eteenpäin. Siinä missä pari viikkoa sitten räpiköin ja uin henkihieverissä, enkä kellon mukaan päässyt mihinkään, tällä viikolla on ennätysvauhdit paukkuneet ihan normaalin treenin lomassa. Hauska olisi nähdä taas vedenalaisesta videokuvasta, miltä se uinti nykyisin näyttää. Veikkaan, että ero viimeisimpiin, syksyllä kuvattuihin, videoihinkin olisi melkoinen. Ainakin itsestä tuntuu, että altaassa kauhoo eteenpäin nyt aivan eri kuin vielä kuukausi sitten, vaikka silloinkin taisin kovasti hehkuttaa uinnin menneen eteenpäin.

Iloinen (vai omituinen?) hiihtelijä kotimatkalla päivän lenkiltä.

Tonnin testiuinti (märkäpuvulla) kulki viime torstaina ensimmäistä kertaa alle 14.30, kellon pysähtyessä aikaan 14.21. Edellinen ilman peesiapua uitu ennätykseni oli 14.43 lokakuun puolivälistä. Eilen 100m sujui "rennon kovaa" muun treenin lomassa 1.13, ennätykseni sekin, joskin kerran olen peesiavustettuna kyennyt selviytymään satasesta samaan aikaan. Tämäkin aika kellotettiin tosin märkäpuku päällä. Tänään kävin verryttelemässä huomiseen hiihtokisaan myös uima-altaan puolella (ihan vaan uikkareissa) ja 12*25m 1min lähdöllä kulkivat kaikki 15-16s välille, aikoihin joita vielä hetki sitten uin vain lättäreillä ja pulliksilla varustettuna. Kokeneemmille triathlonisteille ja varsinkin uintitaustan omaaville kyseiset ajat eivät varmasti ole mitään erikoista, mutta minusta on huippua kirjata treenipäiväkirjaan moisia numeroita, kun niistä vielä jokin aika sitten olen vain haaveillut.

Huomenna sitten taas on edessä palautus maan pinnalle näistä klooriveden huuruisista onnenpilvistä, kun olen menossa taas hiihtokisoihin ihan numerolapulla varustettuna. Vastassa on mm. viikko sitten Jämillä vapaan 10km matkalla 5. sijoittunut Sini Alusniemi, eli ainakin pääsee konkreettisesti näkemään, mitä se kansallisen tason huippuvauhti on omaan hiihtelyyn verrattuna. Veikkaan, että ero on aika tähtitieteellinen jo huomisella 5km matkalla, mutta onneksi ne oikeat kisat ovat edessä vasta sitten kesällä.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Treeniarkea.

Onpas mukava fiilis, kun päivän treenit on jo tehty, lounas on mahassa ja vielä ehtii tunnin lepäillä kotona rauhassa ennen kuin pitäisi lähteä töihin. Tänään kävimme nimittäin heti aamusta Johannan kanssa kipuamassa Pispalan portaita. Olin vasta ensimmäistä kertaa tällä harjoituskaudella portaissa ja hieman alkaa jo nyt tuntua jaloissa, että jotain erilaista tuli tehtyä. Onneksi Johanna oli saanut valmentajalta samat ohjeet kuin itsekin (eli "maltilla!"), niin pysyin sentään matkassa mukana - tai ainakin sen verran lähellä, että joka kerta lähdettiin uudelle kierrokselle yhtä aikaa. Aika elävästi muistui treenin aikana mieleen kaikki viime talven porras- ja hallijuoksutreenit, kun väkisin yritin roikkua Venlan ja Johannan mukana ja sama meno jatkuu taas, vaikka yksi joukosta tällä hetkellä puuttuukin toivottavasti pian saapuvan uuden perheenjäsenen myötä.

Eilenkin treenattiin porukalla, tosin altaan puolella. Ohjelmassa oli toistaiseksi pisin uintitreenini ikinä, 6200m. Ensimmäiset reilut 1000m olivat vaikeita, kaiketi ohjelman lopussa seisoneet yhteenlasketut metrit hieman jännittivät. Mutta kun lämmittelyt oli tehty, niin johan oli mukavaa, varsinkin kun pääsimme uimaan treenin 50m altaassa, missä matka tuntuu taittuvan paljon tasaisemmin ja leppoisammin, kun kokoajan ei tarvitse olla kääntyilemässä. Porukassa ollaan sovittu, että kahta tuntia pidempään ei kerrallaan altaassa viivytä. Eilen aikaa kului 1h55min, joten katsotaan, kuinka paljon pisin treeni vielä ehtiikään kevään kuluessa pidentyä. Ehkä päästään 7km asti?

Ja kun nyt kerran kelataan treenirupeamia taaksepäin, niin mainitaanpa vielä sunnuntaista sen verran, että Kaupissa pidetty Fischer-testipäivä sai paljon suosiota ja samalla tuli hiihdeltyä itsekin monen tunnin verran kevyttä hiihtoa testaillessa suksia ja opastaessa muita hiihtäjiä suksien kanssa (ja välillä hiihtotekniikankin). Oli hauskaa tehdä välillä hiihdostakin sosiaalinen tapahtuma ja sen verran vakuuttunut olin testikilometrien jälkeen muutamista tuotteista, erityisesti perinteisen zero-suksista, että taitaa viimeistään ensi syksynä lähteä joulupukille kirje sellaisista. Sitten pääsisi vielä helpommin nauttimaan helposta perinteisen hiihdosta ilman voiteluharmeja, mutta kuitenkin huomattavasti paremmalla hiihtotuntumalla kuin "täysin voiteluvapailla" nanosuksilla, joihin ainakin tällä kilpahiihtotaustalla menee lähinnä hermo. Jos joku ei sunnuntaina vielä ehtinyt paikalle, niin kannattaa seurata ilmoittelua esim. Koskarin Intersportin fb-sivulla, jos vaikka testipäivä pystyttäisiin pitämään uudestaankin tämän talven aikana.

Allekirjoittanut (yllättäen) kuvan ainoa pinkki olento, eikä Tommiakaan liene kovin vaikea tunnistaa. 

Testipatterin pertsakalustoa.

Karvasukset

Hiihtojutut jatkuu, nimittäin tamperelaiset ja lähistöllä asuvat huomio:

Tommi on noita "karvapohjia" eli Skintec-suksia testaillut pari kertaa ja kehunut niiden toimintaa, joten kannattaa käydä testailemassa, millaiset ne oikeasti ovat. Ja kun suksikuume iskee joko näihin tai muun merkkisiin varusteisiin, niin kaikki varmaan jo tietääkin, mihin kannattaa tulla ostoksille! Lisäksi kannattaa pitää silmät auki ja korvat höröllä (ja lisätä tämä blogi lukulistalle), nimittäin muita vastaavia tilaisuuksia on luvassa lähiaikoina lisääkin.

Jos joku muu on näillä jo ehtinyt hiihdellä, niin kommenttiboksin voi jättää kokemuksia ja kertomuksia! Mielenkiinnolla niitä lukisin, kun omiin jalkoihin tällaiset karvasukset eivät vielä toistaiseksi ole eksyneet.

Hiihtoa, hiihtoa!

Voi olla, että talven ensimmäinen hiihto numerolapulla varustettuna palauttaa takaisin maan pinnalle, mutta tällä hetkellä tuntuu, että hiihto kulkee ihan erilaista kyytiä kuin vaikka viime talvena. Itseasiassa, hiihto tuntuu jopa paremmalta kuin "silloin joskus", siis aikana jolloin ihan rehellisesti vielä sanoin olevani kilpahiihtäjä. Voi toki olla, että olen totaalisen sokaistunut omaan hyvään fiilikseeni ja hiihtovauhti onkin todellisuudessa olematonta, mutta ainakin tästä tunteesta voi nyt vielä nauttia puolentoista viikon ajan ennen ensimmäistä starttia. Oman hiihtovauhdin objektiivinen arviointi on nimittäin melkoisesti vaikeampaa kuin monissa muissa lajeissa, kun altaan reunan uintikello ei kerro (karua) totuutta, kilometrivauhti ei kerro siitä, kuinka juoksukengät pistelevät menemään eikä wattimittari ilmoita teholukemia ruutuun.

Jonkinlaisena mittarina hiihtoladulla voin tosin pitää parasta hiihtokaveriani. Vielä viime talvena meidän yhteisiä hiihtolenkkejä oli kolmenlaisia ja niitä kertyi kasaan ehkä kahden käden sormilla yhteenlaskettava määrä, korkeintaan:

1. Molemmat hiihtää vapaata. Tommi menee edessä omaa rentoa vauhtiaan ja minä rimpuilen perässä henkihieverissä sykkeen hakatessa 170 lukemia.
2. Molemmat hiihtää vapaata. Minä olen vetovuorossa hiihtäen omaa "tavallista lenkkivauhtiani" ja Tommi hiihtää perässä valitellen, että jäätyy pystyyn, kun mitään ei tapahdu.
3. Minä hiihdän vapaata ja Tommi pertsaa (= tasatyöntöä). Jos Tommi menee hiljaa ja minä reipasta vauhtia, molemmille vauhti on hyvä.

Tänä talvena olen tainnut itseasiassa hiihtää lähes kaikki hiihtolenkkini yhdessä Tommin kanssa. Vauhti on kuulemma nykyisin peruslenkeillä sellaista, että Tommi saa tehtyä hyvän, rauhallisen lenkin eikä enää ole ihan jäässä kanssani hiihtäessä. Myös vauhdikkaampia treenejä ollaan päästy tekemään yhdessä joko niin, että Tommi kiskoo minua perässään, jolloin pystyn hiihtämään juuri sen pikkuisen verran kovempaa kuin yksinään mennessäni tai vaihtoehtoisesti niin, että saan tehdä rauhassa omaa vetoani, mutta toinen kirittää menoa perässä hiihtäen. Ensimmäistä kertaa on tultu jopa sellaisen tilanteen eteen, että jouduin peesissä huutelemaan LISÄÄ VAUHTIA ennen tutuksi tulleen "odota"-käskyn sijaan. En myöskään enää välttämättä tipukaan perästä joka nyppylässä ja mutkassa, vaikka toinen kuinka yrittäisi ja itseasiassa tänään todistettiin sellainenkin harvinainen tilanne, että tehdessäni 6*3min vetoja, meinasi perässähiihtäjä tipahtaa matkasta. Jotain vaikutusta saattoi tosin olla silläkin tosiasialla, että allekirjoittaneen sukset luistivat märässä lumisateessa niin paljon paremmin, että 15kg kevyempänäkin laskin alamäessä karkuun.

No, kuitenkin, pääasia että treeni tuntuu hyvältä ja hiihtoladullakin on kiva käydä. Vaikka sen suurempaa tavoitetta ei talven hiihtelyihin olekaan, olisi kuitenkin ihan mukavaa, jos ei ohjelmassa olevissa muutamissa kisoissa tarvitsisi rämpiä ihan hirveän montaa minuuttia muita jäljessä. Ja eihän se varmasti kesääkään ajatellen huonoa lupaa, jos jo tässä vaiheessa treeni tuntuu kulkevan helpolla tunteella huomattavasti kovempaa kuin vuosi sitten lähes kaikissa lajeissa :)

Paluu arkeen

Tänään koittaa paluu arkeen ja töihin ruhtinaallisten 12 päivän vapaiden jälkeen. Minulla olisi oikeasti ollut vain 4 päivää lomia jäljellä, mutta kiitos ihanan työnantajan, sain ne yhdistettyä joulunpyhiin ja näin pidettyä ihan oikealta lomalta tuntuneen pitkän vapaan. Nyt onkin hyvä palata energisenä ja levänneenä (?) takaisin sorvin ääreen sopivasti alennusmyyntien alkaessa. Tulkaahan uudistamaan vaikka hiihtoasunne, kun kelitkin kyseisen lajin harrastamiseen ovat parhaimmillaan ja allekirjoittanut joka päivä tällä viikolla esittelemässä innolla oman osastonsa tarjontaa!

Arkeen paluu tapahtuu erittäin ansaitun lepopäivän merkeissä. Sitten kuun alun sairastelun, jonka jälkeen pääsin itsenäisyyspäivänä takaisin kiinni harjoitteluun, en ole pitänyt yhtään varsinaista lepopäivää ja kolmiviikkoiseen (6.12 - 26.12) harjoitusputkeen kertyikin n. 50 tuntia treeniä. Kyseiset tunnit jakautuivat eri lajien kesken seuraavasti:

• Hiihto, 11 krt, 20h 35min, 262km
• Uinti, 13 krt, 14h 35min, 42km
• Juoksu, 9 krt, 8h 10min, 85km
• Kuntopiiri, 4krt, 3h
• Pyöräily, 2 krt, 2h, 50km (Karhuhallissa 1h30min, 30min wattbikella - siispä kilometrilukema peruja Karhuhallitreenistä yksinään).
• Lihashuolto 4h 50min

Yhteensä 53h 10min, eli varsinaista treeniä 48h 20min.

Tavoitteena oli saada alle hyvä treenijakso ennen tänään alkavaa pariviikkoista alennusmyyntimylläkkää, joka aiheuttaa töiden puolesta melko suuren kuormituksen niin henkisesti kuin myös fyysisesti lisääntyvien työtuntien ja kiireen vuoksi. Kun tässä onnistuttiin hyvin, on mahdollista ottaa hyvillä mielin hieman kevyemmin harjoittelun suhteen kiireisimmän työvaiheen ajan, jotta kokonaisrasitus ei nouse liian suureksi. 

Mukavaa päivää, nauttikaahan hiihtokeleistä :)

Talviloman treenejä

Siis hiihtoa, hiihtoa ja hiihtoa. Tai uimahalliin nyt ei ehkä ole soveliasta mennä kuvaamaan ja juoksulenkillekään en saa hovikuvaajastani seuraa. Teemana on tainnut olla hiljaa ja pitkään, oikeaa lomasta nautiskelua siis. Ensimmäisessä videossa hiihtelen kohti "auringonlaskua" Siilinjärvellä Patakukkalan / Tarina Golfin maastoissa. Todellisuudessa kello on n.12.00 tätä kuvattaessa, mutta Kuopiossa aurinko ei noussut kovin korkealle missään vaiheessa päivää. Toisessa videossa kuvaaja hiihtää koko ajan perässäni Atalasta takaisin Kauppiin palaavalla ladulla, joten kuvakin hieman hyppii.

Mutta tällaista meillä, miten teidän joulunajan treeninne ovat menneet?