Vuohenjuustopiirakkaa ja munakasrullia

Vielä muutama vuosi sitten olin maailman surkein ruuanlaittaja, mutta vähitellen olen opetellut yhä uusia ja uusia asioita keittiössä. Nykyisin voin jopa sanoa pitäväni keittiössä puuhaluista ja olenpa jopa kehdannut tarjota tekemisiäni muillekin kuin Tommille, joka niitä pakostakin joutuu syömään. Nyt sairaslomalla ollessa on ollut hyvää aikaa kokeilla muutamia hauskoja reseptejä, joista muutaman ajattelin nyt jakaa myös teille todettuani ne varsin erinomaisiksi. Molemmat reseptit olen löytänyt Makuja -sivustolta, jonne päädyin sattumalta alkuviikostani yhtä reseptiä googlesta etsiessäni.

* * * * * * * *

Minua instagramissa seuraavat lienevät eilen huomanneetkin, että meillä syötiin myöhäiseksi lounaaksi VUOHENJUUSTOPIIRAKKAA. Piirakan alkuperäisen reseptin (ja omaani vähän paremman näköisen kuvan!) löydätte tästä. Muutin kuitenkin reseptiä hieman, joten oma versioni muodostui seuraavasti:

Pohja:

1dl juoksevaa margariinia
2dl vehnäjauhoja
1tl suolaa
2rkl kylmää vettä

Täyte:

2 kananmunaa
2dl ranskankermaa (10%)
suolaa, mustapippuria
200g parsakaalia (pakaste)
2kpl tuoreita tomaatteja viipaleina
200g vuohenjuustoa

Valmistus:

Laita kulhoon margariini ja nypi sen joukkoon puolet jauhoista, sekä suola. Lisää vesi ja nypi taas. Lisää loput jauhoista ja nypi kunnes taikina on tasainen ja irtoaa kulhon reunoista.

Voitele vuoka (itse käytin tavallista, posliinista piirakkavuokaa irtopohjavuoan sijaan) ja painele taikina vuokaan. Yritä tehdä taikinasta mahdollisimman korkeat reunat. Laita vuoka jääkaappiin odottamaan täyttöä.

Valmista täyte. Sekoita keskenään kananmunat ja ranskankerma. Lisää sekaan suola ja pippuri. Ota taikina kylmästä, asettele pohjalle parsakaalit ja kaada päälle kerma-kananmunaseos. Koristele piirakka tomaattiviipaleilla ja vuohenjuustopaloilla.

Paista piirakkaa 170-asteessa n.30min.

* * * * * * * *

Tänään puolestaan meillä aloitettiin aamu makuisasti MUNAKASRULLAN kanssa. Alkuperäinen resepti on Hellapoliisin käsialaa ja löytyy tästä. Tässä kuitenkin resepti vielä auki kirjoitettuna:

6-8 annosta (meillä syötiin tämä kaksin):

6 munaa
3dl maitoa
1tl suolaa
mustapippuria myllystä

Täyte:

200g kinkkurouhetta tai -suikaleita
1 punainen paprika kuutioina
150g juustoraastetta (meillä mozzarella)

Pinnalle:

hieman juustoraastetta
mustapippuria myllystä
rucolaa

Valmistus:

Sekoita munat, maito, suola ja pippuri kulhossa. Kaada seos leivinpaperilla vuoratulle reunalliselle uunipellille.

Kypsennä 200-asteissa uunissa n.20min tai kunnes pinta on kiinteä ja saanut hieman väriä.

Kypsennyksen jälkeen kumoa munakaslevy leivinpaperin päälle. Ripottele levyn pinnalle kinkkusuikaleita, paprikakuutioita ja juustoraastetta. Jätä kuitenkin hieman juustoraastetta sivuun.

Kääri mukaslevy rullalle ja ripottele pinnalle loppu juustoraaste. Laita rulla vielä hetkeksi uuniin, kunnes juusto alkaa sulaa.

Nosta tarjolle ja koristele mustapippurirouheella ja rucolalla.

* * * * * * * * 

Herkullista sunnuntaita kaikille!

Vuoristoradalla

Maanantaihin asti treeni maittoi varsin mainiosti ja kelikin suosi vielä koko viime viikon. Olin hyvällä mielellä ja nautin juoksulenkeistä, uintitreeneistä, kaikesta harjoittelusta. Sainpahan vielä treenivaruste- ja vaatekaappiinkin täydennystä, joita tarkkasilmäiset saattavat vaikka postauksen kuvistakin löytää. Maanantaina vielä oli tarjolla varsin mukava uintitreeni Ylöjärvellä isolla porukalla ja odotin kovasti tiistain vapaa- ja treenipäivää. Jälkikäteen taisin ajateltuna taisin maanantaina olla vuoristoradan korkeimman ylämäen päällä ja sieltähän ei yleensä vaunu suuntaa muualle kuin jyrkästi alaspäin.

Nimittäin täällä sitä TAAS vaihteeksi ollaan kipeänä. Tommi sairastui jo viikko sitten ja tiistaista asti olemme sairastaneet yhdessä. Lääkärin mukaan toisella on keuhkoputken tulehdus, eikä mistään ihan pienestä taudista taida olla minunkaan kohdalla kysymys, sillä pahemmaksi tuntuu vain kokoajan menevän. Jos kyseessä on sama tauti kuin Tommilla ja uhkana keuhkoputken tulehdus, ei tällaisen astmaatikon auta kauheasti pelleillä vaan levätä vain kiltisti. Onneksi meillä oli pieni karvainen hoitovieras täällä yhden vuorokauden ajan lepäämistä helpottamassa. Kipeänä olokin oli tuplasti mukavampaa, kun kainaloon käpertyi musta, pieni koira rapsutettavaksi.

Koska toiveissa on parantua pikaisesti, on meillä syöty vain kivaa ruokaa. Avokadopastaa, kanawokkia kookosmaidossa, omenapiirakkaa ja juotu litroittain teetä hunajalla. Lisäksi on katsottu elokuvia, luettu lehtiä, seurattu suosikkisarjoja (ja julkkis-BB:tä) telkkarista sekä seurattu netistä kaikkia enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita. Onneksi viitteitä siitä, että vuoristoradan vaunu kohta taas nytkähtää ylöspäin on luvassa. Blogille saattaa kohta tapahtua jotakin ja marraskuun alussa pääsen kisaamaan urheilukaupan mestarimyyjän tittelistä kahden muun finalistin kanssa. Vielä kun taas toipuu treenikuntoon, niin eiköhän sitä kohta olla vuoristoradan huipulla - toivottavasti pitkään.

Delffareita ja rinulia

Syksyn tullen olemme triathlonystäväni Annin kanssa hakeneet hieman lisävirikettä uimiseen ja pääsimme mukaan Uimaseura Kangasalan Kuohun masters -uintiryhmään. Nyt on takana kolmannet treenit, joissa olen ollut mukana ja toivottavasti vielä monia treenejä ja ehkäpä jonain päivänä (keväällä?) myös jonkinlaisia uintikisastartteja edessä.

Ensikosketuksena nämä uudet uintitreenit ovat olleet juuri sellaisia kuin toivoinkin: matala kynnys mennä paikalle, monentasoisia uimareita, rento meininki ja mukavia, avuliaita tyyppejä sekä ennen kaikkea mukavaa vaihtelua perustriathlonistin uimaharjoitteluun muiden tekniikoiden ja erityyppisten harjoitteiden muodossa. Esimerkiksi tänään uin koko treenin ilman mitään "apuvälineitä" (rasti seinään!) ja yhteensä useamman sadan metrin matkan muitakin tekniikoita kuin vaparia. Pääsinpä myös harjoittelemaan delfiinipotkun alkeita. Näillä käärmeolkapäillä ja käärmeselällä taidan ottaa syksyn haasteeksi perhosuinnin. Lähtötasona tällä hetkellä ko. lajin osalta on 25 metriä hurjasti hengästyen :)

Jotta perusasiat pääasian, eli triathlonharjoittelun, parissa eivät kuitenkaan unohtuisi, tulee viikkoon sisältymään jatkossakin säännöllisesti viikottaiset uintitreenit Aquaplussan porukalla, joissa sitten ohjelmassa on pidempiä sarjoja ja kelailua. Uskon, että järkevä yhdistelmä niin uimarien kuin triathlonistien uintitreenejä, on omiaan kehittämään uimistani seuraavalle tasolle ja vähintäänkin tuomaan iloa ja hauskuutta pitkään talveen. Jos ei muuten, niin huvitusta riittää ainakin muille, kun Annin kanssa yritämme uida jotain muutakin kuin vaparia.

Lupaan raportoida blogissa edistymisestäni muiden uintitekniikoiden parissa. Moniko teistä uskoo, että jaksan uida perhosta kokonaiset 100m jouluun mennessä?

Kuopijossa ♥

Eno ja pienempi rakas.

Viime viikolla kävimme pikaisella yhden yön vierailulla Savossa katsomassa Siilin pikkuihmisiä ja niitä vähän isompiakin. Pikkuihmisistä pienempi oli reilua viikkoa aiemmin juhlinut 1-vuotis syntymäpäiväänsä ja isommalla pikkuihmisellä oli juuri sopivasti vierailumme jälkimmäisenä päivänä luvassa suuri urheilukoitos: Hippokisat Kuopiohallissa. Mukaan pakattiin siis hieman lahjoja. Pienemmälle pinkkiä ja pehmeää, isommalle tarvikkeita juoksukisaa varten.

Isompi pikkuihminen ja virtuaalinen lapsenvahti.

Iloksemme saimme viettää kokonaisen päivän molempien pikkuisten kanssa ja peloistani huolimatta ei 1-vuotias prinsessakaan vierastanut meitä juuri lainkaan. Rokotuksista ja pienestä kipuilusta huolimatta meille tarjoiltiin lähes koko päivän täydeltä hymyä ja pikkuista naurua, vaikka onnistuimmekin mm. pukemaan vaaleanpunaisen bodyn väärinpäin neidin päälle. Isoveljen kanssa valmistauduimme Hippokisoihin mm. syömällä kalapuikkoja ja ranskalaisia isot annokset ja pakkaamalla reppuun kolme erilaista vaatekertaa juoksua varten.

Eno ja pikkuiset.

Päivän parhaisiin hetkiin kuului mm. se kun pikkuihminen pahalla mielellä rauhoittui sylissä niin, että alkoi nukkua olkapäätäni vasten. Silloin tunsin itseni tarpeelliseksi konkreettisemmalla tavalla kuin koskaan. Toisaalta huippua oli nähdä isomman pikkuihmisen ilo ja riemu Hippokisojen temppuradalla. Mutta kuten aina, itku seurasi puolentoista päivän ilosta. Ensimmäinen itku tuli, kun pienempi pikkuinen vilkutti meille kovin taitavasti äitinsä sylistä ja seuraava itku sitten kotimatkalla 20km päässä Kuopiosta, kun muistui mieleen, miten kovasti isompi pikkuinen pettyi, kun Hippokisoista emme enää menneetkään toiseksikin yöksi yökylään vaan suutasimme taas Tampereelle.

11 + 11 minua.

Sain jo lähes kuukausi sitten haasteen, johon noin miljoonan (teko)syyn voimin pääsen vastaamaan vasta nyt. Sain haasteen itselleni ihan uudelta blogituttavuudelta, Remember little smile - blogin Lililtä ja ilahduin siitä kovasti - ensinnäkin siksi, että tätä blogia näemmä käy lukemassa ainakin tuttujen lisäksi moni muukin ja toiseksi siksi, että minusta nämä haasteet ovat hauskoja piristyksiä ainaisen niin kovin vakavan urheiluhöpinän ohessa.

Saamani haasteen mukaisesti tehtäväni on seuraava:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan antamiin 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastettaville.
4. Heidän pitää valita haastettavaksi 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Heidän pitää kertoa, kenet ovat haastaneet mukaan.

eli täältä pesee!

11 asiaa minusta

1. En ole liikunnallisesti tippaakaan lahjakas, vaan suunnattoman hidas, kömpelö ja lapsena vieläpä pullukka. Ainoa urheilua tukeva ominaisuuteni on se, että olen aina tykännyt harjoitella.

2. Olen huomattavasti urheilua lahjakkaampi asioissa, joissa pitää käyttää päätä ja siksi en koskaan ole haaveillut tosissani urheilusta ammattina.

3. Edelliseen liittyen, minulla on olemassa selkeä ammatillinen tavoite, jonka eteen teen ja olen valmis tekemään kovasti töitä.

4. Eteisen hyllystäni löytyy tällä hetkellä kuusi erilaista käytössä olevaa pyöräilykypärää. Kaksi arkiajoon, neljä kisa- ja treenikäyttöön.

5. Pidän viikonloppu- ja iltatöistä. Arkivapaat ja aamutreenimahdollisuus ovatkin yksi parhaista asioista työajassani.

1/6 eteisen kypärävalikoimasta.

6. Olen nykyisin naimisissa ensimmäisen pitkäaikaisen poikaystäväni kanssa. Ennen Tommia en ollut koskaan ollut kenekään kanssa paria kuukautta pidempään.

7. Haluaisin kovasti koiran, mieluusti pienen mutta sitkeän lenkkikaverin. Ehkäpä vaikka mäyräkoira joskus muuttaa meille.

8. Olen tietoisesti lakannut puhumasta Turun murretta muuttaessani Tampereelle. Murre palaa puheeseeni oikeastaan enää Turussa ollessa tai vanhempieni kanssa puhuessa.

9. Yksi hienoimmalta tuntuneista asioista elämässäni tapahtui vajaa vuosi sitten, kun minusta tuli pienen Linnea -tytön kummitäti.

10. Lempipaikkani kotona on olohuoneen karvamatto ja siinä makoilu.

11. Tämän kesän aikana Tommin kanssa yhdessä ajamani pyörälenkit on laskettavissa yhden käden sormin. Melkein sama harrastus, mutta silti oma harrastus.

11 haastajan kysymystä

1. Uusin tuttavuutesi?
Niin muutamat uudet työkaverit kuin muutama uusi urheilututtukin erilaisista yhteyksistä.

2. Oudoin pelkosi?
Pelkään aina olevani kaikille muille vaivaksi.

3. Lempiruokasi?

Tällä hetkellä lohi eri muodoissaan, pähkinät, kiivi

4. Silmien värisi?
Ruskea

5. Mihin aikaan käyt arkisin nukkumaan?
Jos olen ollut töissä iltavuorossa tai treenaamassa jollain ns. lepakkovuorolla, nukahtaminen venyy helpostikin klo 23-24 väliin. Jos rauhoittuminen kotiin on tapahtunut aiemmin, pyrin menemään nukkumaan klo 22-23 välillä.

6. Huono tapasi?
Luen lähes aina ruokaillessani enkä juuri koskaan syö kotona pöydän ääressä. "Selaan" kännykkääni liian usein.

7. Lempielokuvasi?
En osaa sanoa. Pystyn katsomaan lähes mitä tahansa elokuvia, mutta toiminta -ja fantasiaelokuvat uppoavat huonoiten.

8. Mehu vai limsa?
Pitääkö tällaista kysyä? Voisin elää kylmällä Pepsi maxilla, mutta onneksi olen saanut vähennettyä sen käyttöä huomattavasti.

9. Lempivärisi?
Pinkki ja muut punaiset.

10. Jos asuisi Suomessa, missä haluaisit asua?
En osaa nimetä yhtä yksittäistä paikkaa. Haluaisin asua jossain sellaisessa paikassa, missä olisi melko lämmintä ja hyvin mäkistä, sekä samanaikaisesti luontoa (vuoria) sekä kaupunkia. Lähtökohtaisesti houkuttelevia asuinpaikkoja olisivat Keski- ja Länsi-Eurooppa ja Pohjois-Amerikka (sekä varauksin Australia). Veikkaan, että muutamien viikkojen päästä kesälomamatkallani pääsen käymään sellaisessa paikassa, johon ihastun kovasti.

11. Oletko ollut rehellinen vastatessasi?
Olen.

Kiitän tässä vaiheessa haasteen lähettäjää haasteesta. Olipas vaikeaa keksiä 11 asiaa itsestään, kun itsestäänselvyyksiä ei viitsinyt alkaa toistella. En jaa haastetta eteenpäin uusilla kysymyksillä, mutta haastan jokaisen tätä lukevan blogistin vastaamaan edellisen haastajan kysymyksiin ja keksimään 11 asiaa itsestään. Moni tämän on tehnytkin, myös minä joskus aiemmin, joten tuoreita faktoja kehiin blogikaverit!

Viikon paras treeni

Tänään päätin treeniviikon tavalla, jonka parhautta en enää muistanut ja jonka olin kokonaan lykännyt pois ohjelmastani kuluneen vuoden kiireiden myötä. Viikko on kuitenkin ollut hyvin kiireinen niin töiden kuin muunkin puolesta ja olo oli jo eilen sellainen, että tänään on pakko ottaa työpäivän päätteeksi kirjaimellisesti täydellisen omaa aikaa ja rentoutua. Klikkasinkin itseni heti eilisiltana kuntosalini tuntikalenteriin ja ilokseni huomasin, että juuri sopivasti tuntia työpäiväni päättymisen jälkeen olisi tarjolla suosikkijumppaohjaajani VENYTTELYTUNTI.

Kuva: santeregime.com / Google

Tänään sitten vetämättömän olon kera tallustin keskustan läpi vauhdikkaan työpäivän jälkeen kohti salia olleen toisaalta erittäin vastahakoinen menemään sen ovesta sisään (sohva kutsui kovasti takaraivossa!) ja toisaalta odotin edessä olevaa tuntia kovasti. Muutaman kävelymatkalla ostetun eväsmantelin voimin kipusin kuitenkin entisen tehdas(?)rakennuksen vitoskerroksessa sijaitsevalle salilleni.

Onneksi kipusin.

Kuva: wisegeek.org / Google

Tunnin venyttelyn ja höyrysaunan jälkeen olo ei voisi nyt olla parempi. Tuntuu kuin koko viikon treeni- ja työrasitukset olisi pyyhitty puolessatoista tunnissa pois lihaksista ja mielestä. Veikkaanpa, että kohta raukea olo muuttuu väsymykseksi ja nukun pitkästä aikaa hyvät yöunet ennen huomisen aamuvuoroa.

Taidan myös tietää, millainen harjoitus tulee osaksi sunnuntai-iltoja syksyn ajaksi ainakin. Kumma miten jalatkin venyvät paremmin heti, kun joku soittaa rauhoittavaa musiikkia ja ohjaa tekemistä pehmeällä äänellä. Suosittelen.

Kisaraportti: Ruskon tempo, 20km, 7.9.2013

Lauantaina kävin ajamassa ikään kuin jälkiruuaksi äärimmäisen hienossa syyskelissä (vai kesäkelissä?) 20km tempon Ruskolla. Erityisesti naisten sarja kärsi melkoisesta osanottajakadosta, mutta itselleni sillä ei ollut mitään väliä, vaan tärkeintä oli vain saada vielä kauden päätteeksi alle hyvä ja tasapainoinen ajo - sellainen, josta myös ohjaustangossa keikkuva pieni punainen laite tykkäisi hienojen käppyröiden muodossa.

Lähtökiihdytykseen keskittyneenä.

Valmistautuminen kisaan oli melkoisen rento. Viikolla ehdin juosta melko monta kilometriä ja ajaa huomattavasti vähemmän. Töissä oli ohjelmassa inventaaria ja kisaa edeltävä perjantaipäivä kului Helsingissä mm. shoppaillen ja vauvaa hoitaen. Kisaan lämmitellessä olo tuntui kaikkea muuta kuin kisainnokkaalta, mutta onneksi lähtöhetken lähestyessä alkoi jo hymyilyttää ja lähtökorokkeella teki mieli lähteä ajamaan.

Tässä taitaa tuntua jo vähän pahalta.

Itse kisa sujui varsin mukavasti. Lähdin rauhallisesti liikenteeseen menomatkan alamäkivoittoiseen ja myötätuuliseen osuuteen, jotta jaksaisin ajaa vielä kääntöpaikalta takaisinkin. Tasaisesti kiristin tahtia ja sain loppuun asti nostettua kisan keskitehoa pienen punaisen laitteen näyttöä tuijottaen, niin että maalissa tuo pieni punainen laite kertoi minun ajaneen kisan läpi lähes watilleen samoilla tehoilla kuin erittäin onnistuneen SM-tempon. Harmillisesti 30minuutin haamurajan alittaminen ensimmäistä kertaa pyöräilyurallani jäi 9 sekunnin päähän, mutta ajoin nyt toista kertaa elämässäni 20km matkan edes alle 31minuutin - puolentoista kuukauden pääasiallisella juoksemisella.

Uusi ajoasento ja lainakypärä. Vielä tässäkin on viilattavaa ensi kesäksi!

Kisan voiton vei tämän vuoden uusi pyöräilytulokas Merja Särkioja hienolla vain muutaman sekunnin 29 minuutin päälle painuneella ajalla. Vauhdinjaostani kertonee jotain sekin, että vain 4km ajon jälkeen olin Merjaa jo puoli minuuttia perässä, mutta seuraavien 16km aikana eroa kertyi lisää enää toinen samanmoinen, josta siitäkin suurin osa kääntöpaikalle mentäessä.

Postauksen kuvat on napannut Petteri Hannula, jonka muita Ruskon kisakuvia voi katsella hänen Picasa - albumistaan. Kiitos hienoista kuvista, joihin minäkin kerrankin olin eksynyt :)

Kisaraportti: SM paritempo, Pori, 31.8.2013

Ei tullut kesän viimeisistä SM-karkeloista ihan sellaista balsamia haavoihin kuin olisin toivonut, mutta tällä kertaa ainakin pääsin maaliin asti. Maaliin saapuminen onnistui vieläpä ilman rengasrikkoa, auton alle jäämistä tai muita ongelmia yhdessä parini Venlan kanssa, joten ainakin parempaa oli tarjolla kuin esimerkiksi Joroisilla heinäkuussa.

Lähdimme paritempoon selkeästi mitalisijaa tavoitellen, etenkin kun esimerkiksi Suomen suurinta naispyöräilytiimiä oli saapunut edustamaan vain yksi (!) ainoa pari parinkymmenen naisen ryhmästä. Tänäkin vuonna paritempo osoitti kuitenkin hieman omituisen ja yllättävän luonteensa. Kun kummallekaan meidän parissa ei osunut erityisen hyvää päivää - pikemminkin päin vastoin - oli meidän lopulta tyytyminen viidenteen sijaan. Aluksi pettymys tuntui aika musertavalta ja ainakin minulle iski fiilis siitä, etteikö tämä epäonni ja pettymysten saaminen koskaan lopu, mutta aika pian suurin pettymys haihtui eikä toisaalta ajosta jäänyt tekemisen osalta isommin jossiteltavaa kummallekaan. Joskus vain on niitä päiviä, ettei kulje. Ja kun kilpakumppaneilla kulkee tuollaisena päivänä, on lopputulos lauantaisen kaltainen.

Jos joku hämmästelee, millaista paritempon ajaminen on, on siis kyse lajista, jossa ajetaan ns. kelloa vastaan väliaikalähdöin kuten tempoajossakin, mutta ajaminen tapahtuu pareittain ja ajanotto katkeaa parin jälkimmäisestä ajajasta. Tavoitteena on siis päästä kisamatka mahdollisimman nopealla tavalla kahdestaan läpi ja riippuen parin vahvuuksista tai mahdollisista tasoeroista ajoa voi lähestyä hyvinkin erilaisilla taktiikoilla. Itse olen ollut aiempina vuosina (2006, 2007) heikompi lenkki erittäin epätasaisessa parissa, lopputuloksesta näistä kisasuorituksista kaksi ylivoimaista Suomen Mestaruutta. Tänä vuonna samankaltaisesta paperilla hyvinkin epätasaisen parin äärimmäisen loistavasta ajosta vastasi erityisesti hopeamitalilla palkittu naisjoukkue.

Hauska kisamuoto, suosittelen kokeilemaan vaikka lenkkien piristykseksi ajokaverin kanssa.

p.s. Ehdin kuin ehdinkin naputella itseni Joroisten puolimatkan osallistujalistalle ensi kesäksi. Pääsen siis ottamaan uuden yrityksen ainakin Valvatuksen aaltojen kanssa :)