Ironman - uimari?

Havahduin äskettäin märkäpukua matkakassiin pakatessani, että en ole käynyt blogin puolella raportoimassa viime maanantaisesta uintikoitoksestani mitään. Treenikaverini Johanna valmistautuu täyttä häkää viikon päästä kisattavaan Lanzaroten Ironmaniin ja valmentajani Kaitsu puolestaan myös viikon päästä käytävään Barcelonan puolimatkan EM-kisaan. Joten näiden hurjien siivellä treenatessa "jouduin" myös minä osallistumaan 3.8km testiuintiin viikko sitten maanantaina (siis 6.5.).

Testiuinti suoritettiin Kalevan uimahallissa 50m altaassa, märkäpuvuilla toki. Altaan vesi on 27 -asteista, joten ennakkoon jännitin uintia ennen kaikkea lämpötilan puolesta. Ja matkankin toki. Vaikka 5-6km uintitreenit ovat ns. arkipäivää, niin en ole koskaan ennen uinut lähes 4km matkaa tauotta. Kaitsu ja Johanna lähtivät uimaan testiä vuorovedolla Johannan ironmankisan tavoitevauhtia ja vaikka mieli olisi tehnyt jäädä heidän kanssaan uimaan ja välillä nautiskelemaan peesissä menosta, niin käsky kävi lähteä parivaljakon edelle uimaan omaa uintia.

Oman uinnin tekeminen lähti varsin rennosti liikkeelle. Lähdin varovaisesti matkaan kevyttä ykkösvauhtia (asteikolla 1-5 ykkösvauhti on siis kevyintä mahdollista) ja sitä jatkoinkin aina 1,9km asti, jolloin pidin pienen 10sekunnin juomatauon ja vilkaisin kelloa. Aikaa oli tuossa vaiheessa kulunut hieman yli 32minuuttia. Toista puolikasta lähdin uimaan samalla fiiliksellä, kun kerran hyvältä tuntui ja vieläkin hieman pelotti oma jaksaminen, kun jäljellä oli yhä lähes 2km matkaa ja kuumakin alkoi jo tulla.

Vauhti pysyi hyvin tasaisena matkan edetessä ja vasta 3km täytyttyä uskoin jo jaksavani kovempaakin vauhtia loppuun asti ja ryhdyin hieman kiristämään tahtia. Lopulta kello pysähtyi 3,8km uinnin jälkeen ajassa 1.03 ja joitakin sekunteja päälle, joten toisen puolikkaan uin hieman alle 31 minuuttiin ja siis yli minuutin ensimmäistä reippaammin. Sailfishin puku toimi hienosti koko ajan eikä lähtenyt ahdistamaan, vaikka volttikäännöksiäkin ehti matkan aikana kertyä aika monta, ähes 70 kappaletta laskujeni mukaan, kun parissa käännöksessä katselin kelloa tai väistin kanssa uimareita.

Suorituksen jälkeen päällimmäinen tuntemus oli kuumuus ja jano, sekä varsin hyvä mieli. Koko testiuinti sujui helposti ja rennosti sekä pystyin koko matkan pitämään tasaista vauhtia sitä lopussa hieman nostaen. Nyt uitu testivauhti oli sellaista, että tuntemukseltaan vastaavalla vauhdilla ja kovempaakin voisin lähteä aloittamaan ironman-matkan kisaa ja jaksaisin varmasti sen jälkeen mainiosti suunnata pyöräilemään. Enää pitää siis treenata kaksi muutakin lajia ironman -kuntoon. Varsinkin juoksun kanssa siihen saattaa mennä vielä aika monta vuotta!

p.s. Nyt kun vielä muistan, niin tsemppiä Johannalle Lanzaroten koitokseen tätäkin kautta! Veikkaan, että N30-34 agegroupin kärkipäässä keikkuu vaaleatukkainen suomalaisnainen aika sitkeästi :)

Polskimista ja kauhontaa

Tämän viikon aikana on koettu moneen otteeseen tietynlaista onnistumisen riemua uima-altaan puolella. Jo pitkin talvea on tuntunut siltä, että perusvauhti (I- ja II-alueet) on parantunut. Tuntuma ja kellon kertoma on ollut, että samaa vauhtia kuin vuosi sitten pääsin yhden satasen, pääsen nyt mukavasti kelaillen pitkiäkin matkoja. Samalla kuitenkin oma fiilis on ollut, että kovemmat vauhdit laahaavat perässä ja on tuntunut, että koneesta ei jostain syystä löydy kierroksia.

Tällä viikolla kuitenkin jokin uusi palanen uintitekniikassa on taas loksahtanut kohdalleen ja kovempivauhtinen uinti on ottanut harppauksen eteenpäin. Siinä missä pari viikkoa sitten räpiköin ja uin henkihieverissä, enkä kellon mukaan päässyt mihinkään, tällä viikolla on ennätysvauhdit paukkuneet ihan normaalin treenin lomassa. Hauska olisi nähdä taas vedenalaisesta videokuvasta, miltä se uinti nykyisin näyttää. Veikkaan, että ero viimeisimpiin, syksyllä kuvattuihin, videoihinkin olisi melkoinen. Ainakin itsestä tuntuu, että altaassa kauhoo eteenpäin nyt aivan eri kuin vielä kuukausi sitten, vaikka silloinkin taisin kovasti hehkuttaa uinnin menneen eteenpäin.

Iloinen (vai omituinen?) hiihtelijä kotimatkalla päivän lenkiltä.

Tonnin testiuinti (märkäpuvulla) kulki viime torstaina ensimmäistä kertaa alle 14.30, kellon pysähtyessä aikaan 14.21. Edellinen ilman peesiapua uitu ennätykseni oli 14.43 lokakuun puolivälistä. Eilen 100m sujui "rennon kovaa" muun treenin lomassa 1.13, ennätykseni sekin, joskin kerran olen peesiavustettuna kyennyt selviytymään satasesta samaan aikaan. Tämäkin aika kellotettiin tosin märkäpuku päällä. Tänään kävin verryttelemässä huomiseen hiihtokisaan myös uima-altaan puolella (ihan vaan uikkareissa) ja 12*25m 1min lähdöllä kulkivat kaikki 15-16s välille, aikoihin joita vielä hetki sitten uin vain lättäreillä ja pulliksilla varustettuna. Kokeneemmille triathlonisteille ja varsinkin uintitaustan omaaville kyseiset ajat eivät varmasti ole mitään erikoista, mutta minusta on huippua kirjata treenipäiväkirjaan moisia numeroita, kun niistä vielä jokin aika sitten olen vain haaveillut.

Huomenna sitten taas on edessä palautus maan pinnalle näistä klooriveden huuruisista onnenpilvistä, kun olen menossa taas hiihtokisoihin ihan numerolapulla varustettuna. Vastassa on mm. viikko sitten Jämillä vapaan 10km matkalla 5. sijoittunut Sini Alusniemi, eli ainakin pääsee konkreettisesti näkemään, mitä se kansallisen tason huippuvauhti on omaan hiihtelyyn verrattuna. Veikkaan, että ero on aika tähtitieteellinen jo huomisella 5km matkalla, mutta onneksi ne oikeat kisat ovat edessä vasta sitten kesällä.

Hyvää viikonloppua kaikille!