Treenitorstai

Epäsäännöllisten työaikojen mahtava puoli on siinä, että viikonloppu voi olla koska vain. Tällä viikolla viikonloppuni osui keskiviikolle ja torstaille. Näistä vapaista otettiinkin treenin puolesta ilo irti ja erityisesti eilen, torstaina, meno maistui hyvälle.

Sääennusteet lupasit torstai-illalle kaatosadetta (ja kylmää!), joten vaikka ohjelmassa olisi ollut yhteistreeniä illalla, siirsin mukavuudenhaluisena treenin pyöräilyosion aamulle. Kuotalainen pääsi kevään ensimmäistä kertaa ulkoilmaan, kun se ja Tommin pyörä pakattiin auton takaluukkuun ja suunnattiin kohti Pirkkalaa. Pirkkalan kirkon parkkiksella pyörät kasattiin ja treeni alkoi.

Kuvassa Hawaiin tunnetusta tiestä saaneen Kuotalaisen takahaarukka ja kevään 2011 levykiekkomuotia a'la Tommi.

Aika-ajopyörän selässä fiilis oli alusta asti huipussaan, joskin hieman alkoi heti alkuverraa tehdessä mietityttää, että mihinkähän taas olen itseäni pistämässä. Yleensä kun Tommin kanssa ajaminen on sitä, että rimpuilen perässä viimeisillä voimillani ja toinen vain paahtaa eteenpäin kuin juna ja rankaisee vauhdin lisäyksillä kaikista turhista mutkiin jarrutteluista ja muista "tyttöjen hölmöyksistä". Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että pääasiassa ajan lenkkini ilman rakasta elinkumppaniani.

Eilen kuitenkin homma toimi harvinaisen hyvin ja vajaan 40km vedon aikana pääsin jopa vetohommiin muutaman kerran. Wattimittarin ruudussa vilkkui iloisia lukemia ja sykemittarin ruudussa myös. Iloisia siinä mielessä, että wattimittarin näyttämät numerot olivat isoja ja sykemittarin näyttämät pieniä. Treenin loputtua Powertapin ilmoittamat keskiwatit olivat niin korkeat, että meidän perheen wattinikkari (en siis minä) alkoi jo epäillä, onko mittarin kalibrointi ollut kohdillaan. Olihan se, joten kevään ensimmäisen "testiajon" perusteella ajokunto on parempi kuin koskaan, vaikka pyörällä en oli juuri vielä päässytkään ajamaan.

Tästä ohjaamosta katselen maisemia.

Näköjään homma edelleen toimii aiempien vuosien tavoin: suksella tehty työ siirtyy suoraan pyörän päälle. Ainakin alkukaudeksi. Haasteena onkin saada samanlainen tuntuma säilymään pyörän päällä, joten ehkä pitää hyväksyä perheriidan riski ja lähteä kevään ja kesän mittaan entistä enemmän tarjolla olevan elävän mopon peesiin ajamaan. Tavoitteena on nimittäin iskeä Joroisilla wattimittarin ruutuun 90km matkalla vähintään samat numerot, kuin eilen 40km ajossa ja kyetä sen jälkeen vielä juoksemaan puolimaraton vähintään omaan ennätysaikaan.

Päivän mittaan pitelin sadetta sisällä tekemällä mittavan työpäivän gradun parissa, kunnes pakkasin mukaan märkäpuvun ja suuntasin illan lepakkovuorolle Nokialle uimaan. Olo oli vähän tokkurainen ja väsynyt päivän kirjoitusurakan jäljiltä ja jalatkin tuntuivat väsyneiltä aamun kovasta treenistä. Uimahallissa oli kuuma ja kaikki vihastutti altaaseen hypätessä... kunnes pääsin ottamaan ensimmäiset rauhalliset käsivedot ja kellumaan puvun kanssa kaikessa rauhassa. Vähitellen mieli muuttui paremmaksi ja uinti rennommaksi. Kello tykkäsi uiduista altaanmitoista ja tekeminen tuntui samalla hyvin helpolta ja rennolta, joskin edelleen hyvin kuumalta. On muuten mahtava tunne tehdä märkäpuvussakin volttikäännöksiä ilman että kuristuu pukuun - tähän olen kyennyt vain Sailfishin puku päälläni, muilla on ollut edes turha yrittää. Kuumuus ja nestehukka aiheuttivat tosin treenin jälkeen kirjaimellisesti oksettavan olo ja kotimatkalla tähysinkin kaihoisasti Vihnusjärven suuntaan. Jäässä oli vielä, mutta ehkä kevät yllättää ja etenee nopeasti!

Märkäpuvun postipaketti.

Valokuvamaistiainen ja märkäpuvun esittely

Kuvauksissa Pirkkahallissa. Kameran takana triathlonkaverini Liikuntapäiväkirja -blogin Jaanaba.

Kuten kuvasta näkyy, jouduin tällä viikolla itselleni melko kiusalliseen tilanteeseen: valokuvattavaksi. Olen mielestäni maailman vähiten kuvauksellinen ihminen ja tunnen oloni kameran edessä yleensä hyvin ikäväksi ja vaivaantuneeksi. Tällä kertaa kuvaukset sujuivat kuitenkin hyvin ja kuvaajan kameraan oli tarttunut monta sellaista otosta, mitkä itsekriittinen silmäkin totesi oikein kivan näköisiksi - niin kivan, kuin tällaisesta mallista on mahdollista saada. Veikkaan, että iso osa kuvien onnistumisesta menee paitsi kuvaajan osaamisen piikkiin, myös siihen, että kuvattavana oleminen oli tällä kertaa jopa mukavaa, kun kuvaajana oli tuttu, mukava ihminen.

Siitä, miksi kuvia otettiin, kerron myöhemmin. Toistaiseksi asia on vielä salaisuus, mutta lupaan sen kyllä aikanaan paljastuvan ihan varmasti. Tämän salaisuuden paljastumista odotellessa voin sitten vaikka aloittaa moneen otteeseenkin toivotun tulevan kauden "kisakaluston" esittelyn. Esittely alkakoon tuoreimmalla tulokkaalla: märkäpuvulla.

Kuten ja aiemminkin todettua, urheilu-uraani on mukana tukemassa Endurance Sports Finland ja alkavan kauden kisastartteihin suuntaankin ylläni saksalaisfirma Sailfishin märkäpukumalliston lippulaiva, G-range. Jo viime kesänä katselin ihaillen vieressä harjoituskaverini Venlan hienoa, uutta märkäpukua ja syksyllä pyysin sitä kokeiltavaksi mukaan muutamiin uintitreeneihin. Testasin myös muutamaa muuta pukua, mutta Venlan sekä myöhemmin myös testaamani toinen G-range erottuivat joukosta selkeästi parhaimpina, eikä kauaa tarvinnut miettiä, mikä olisi puku, millä haluaisin jatkossa kisoihin matkata. Muutamia kuukausia aikaa vierähti ja nyt kaapistani löytyykin ikioma G-range, joka muutamien allasuintien perusteella on juuri niin hyvä, kuin odotinkin. Kesällä sitten nähdään, mihin oma vauhti talven treenien jälkeen riittää, mutta märkäpuvusta pärjääminen ei ainakaan enää jää kiinni.

Puvusta on sanottu sen vievän märkäpuvun käytön ja joustavuuden uudelle tasolle tarjoten liikkuvuutta, vapautta sekä uimisen nautintoa. Näistä korealta kuulostavista sanoista allekirjoitan oman testaamiseni perusteella jokaisen. Toisin kuin monilla muilla kokeilemillani märkäpuvuilla, tätä pukua ei oikein edes huomaa sillä uidessa. Mistään ei ahdista, kiristä ja kurista, vaan meno on yhtä vapaata kuin ilman pukua uidessa. Saksalaisittain sanottuna Zweite-Haut Feeling on juuri sitä, mitä puku mielestäni ja ainakin minulle tarjoaa.

Tässä vielä tarkempia teknisiä tietoja puvusta merkin omilta virallisilta sivuilta

" The flagship G-Range features the exclusive Nano Space Cell neoprene material for the ultimate in flexibility, buoyancy and drag reduction. The Nano Space Cell neoprene surface is impregnated with a miniscule layer of nano-material that reduces its drag coefficient to nearly nil.

The suit's Avevia Super Dry lining is made of a special nylon that minimizes absorption and remains extremely light even when wet. This allows the wearer to conserve energy and stay strong in the water much longer than possible with conventional materials.
The ergonomically tailored leg and hip panels improve buoyancy and - in combination with the new Stability Panel Plus - increase hip stability. By avoiding excess hip rotation, the swimmer is automatically brought into a streamlined and stable form in the water.
Moreover, the extra large V-Power forearm panels provide for maximum arm stroke effectiveness."

Puvun koon valinta kävi kohdallani suhteellisen helposti, kun pääsin uimalla kokeilemaan sekä naisten S/M, että miesten XS -kokoisia pukuja kumpaakin. Molemmat näistä tuntuivat hyviltä päällä, mutta päädyin lopulta valitsemaan naisten mallin, sillä se oli kuitenkin lopulta päällä napakampi olematta kuitenkaan ahdas. Olen 171cm pitkä ja painan 58kg, joten sijoitun puvun kokotaulukossa pituuden puolesta juuri hieman yli naisten S/M - koon haarukan (152-170), mutta paino osuu koon lukuihin (52-61) juuri sopivasti. Myös minua muutamia senttejä pidempi Venla ui naisten S/M -koon puvulla. Eli ainakin omalla kohdallani olisi ollut iso virhe edes harkita seuraavaa kokoa, jonka lukuhaarukkaan olisin myös sopinut.

Omien märkäpukuvalintojensa kanssa painiville voin lämpimästi suositella Sailfishin pukuja. Koeuin myös kaverini One -mallin puvun, joka sekin oli varsin mainion tuntuinen. Näitä kahta mallia edullisemman hintaluokan puvuista itselläni ei ole kokemusta, mutta jos ne vähänkään muistuttavat merkin kalliimman pään pukuja ominaisuuksiltaan, on niistäkin varmasti pitkäksi aikaa iloa triathlonharrastajalle. Pukuja voi Suomessa kysellä siis Endurance Sports Finlandista, josta omani saapui muutamassa päivässä lähipostiin. Hiplausmahdollisuutta kaipaaville on oheisilla sivuilla myös listattu jäälleenmyyjäliikeet.

Aurinkoa, kai?

Pikkulinnut lauloivat, että kulunut viikko on ollut aurinkoinen. Minä en siitä oikein tiedä, kun viikko on ollut töiden puolesta hektinen ja itselleni melko erilainen. Olen ollut uusien juttujen parissa ja paitsi että olen ollut siitä innoissani, olen myös ilmeisesti jännittänyt uusia juttuja sen verran, että monena iltana sohvalla on töiden jälkeen torkkunut väsynyt tyttö. Lisäksi aurinkoa en ole juuri päässyt näkemään muina päivinä kuin tänään, sillä koko valoisa aika on käytännössä mennyt sisällä Koskikeskuksen uumenissa.

Kiireistä huolimatta tällä viikolla olen jo päässyt tekemään varsin ehjän ja onnistuneen treeniviikon sairastelujen jälkeen. Uima-altaassakin vierailin kolmen viikon tauon jälkeen jo neljä kertaa ja uusi, hieno märkäpukunikin pääsi ensiuinnilleen torstai-iltana. Vaikka oma olo ei vielä parhaimmillaan ollutkaan taudin jälkeen eikä tonnin testiuinti sujunut ongelmitta, niin ei voi puvusta kyllä muuta todeta, kuin että on se vaan mahtava: kevyt, huomaamaton ja ennen kaikkea hyvin nopea - nopeampi kuin itse uimari siis. Kirjoittelen puvusta ja sen valintaprosessista vielä tarkemmin paremmalla ajalla.

Työkiireiden keskellä vietin myös ihanan vapaapäivän keskiviikkona. Päivä sisälsi vähän treeniä, autokaupoilla pyörimistä (kohta taidan ajella jollain muulla kuin vitolaisella!), hierontaa sekä kirsikkana kakun päällä vierailun Venlan luona ihmettelemässä pikkuista vauvaa ja hyvin toipuvaa leikkauspotilasta, sekä muuta perhettä. Monta tuntia vilahti ohi hujauksessa ja ainakin oma oloni vierailun jälkeen oli huomattavan virkistynyt ja iloinen.

Tänään pääsin onneksi nauttimaan pakkaspäivästä auringossa, kun ajelin kaimatytön ja Tommin mukana Jämille kisaturistiksi ihmettelemään muiden menoa ja hiihtämään omaa lenkkiä. Toisen Terhin perässä (minuuttien päässä) olisi ollut tarjolla varma kakkossija naisten sarjassa, mutta tällä kertaa tyydyin kuitenkin katsojaan rooliin auringosta nauttien. Kun aurinkoinen päivä täydentyi vielä juoksulenkillä, pizzalla ja Salpausselän kisojen nauhalta tuijottelulla, niin alkaa taas olla olo, että ensi viikkoon voi suunnata suhteellisen energisellä mielellä. Kyllä se yksikin päivä auringossa saa ihmeitä aikaan!