Avovesikauden korkkaus!

Tänään oli hauska treenipäivä.

Tai ensin työpäivä ja sitten treenipäivä.

Avovesiuimarin tankkaukset ennen järveen siirtymistä.

Suuntasin nimittäin töihin ensimmäistä kertaa näiden kolmen vuoden aikana maantiepyörällä ja treenikamppeet reppuun pakattuna. Normaalisti kuljen 3km työmatkani mummiksellani ja lähden ajamaan lenkit pääasiallisesti kotona, työpaikkani kun sijaitsee aivan Tampereen ydinkeskustassa, missä ajaminen maantiepyörällä on a) vaarallista ja b) hermoja raastavaa.

Tänään kuitenkin suunnitelmani oli lähteä suoraan töistä pyörälenkille, jonka päättäisin Nokialle Vihnusjärvelle, minne Tommi-lomalainen toisi minulle märkäpuvun ja muut tarpeet uimista varten. Suunnitelma toteutuikin ja pääsin siis ensimmäistä kertaa tälle kaudelle uimaan polskimaan avoveteen. Hieman oli vilpoista, mutta täysin uintilämpöistä jo kuitenkin. Ainakin jos ei lähde keskellä järveä tunkemaan varpaitaan kohti pohjaa, vaan pitää ne visusti lähellä veden pintaa.



Vajaat puolisen tuntia ja reilut puolitoista kilometriä polskuttelin menemään. Tuntuma avoveteen ainakin tuntui erilaiselta kuin viime kesänä eikä tuttua yksin järvessä uidessa tapahtuvaa pelkäämistäkään ollut ilmassa entiseen malliin. Veikkaan, että tässäkin yksi merkittävä tekijä on paremmin istuva märkäpuku, joka ei ahdista tai kurista mistään kohtaa.

Samalla testasin myös halliuinnissa suosikikseni valikoituneiden lasien sopivuuden avoveteen ja ilokseni totesin, että tutuilla laseilla taitaa voida uida myös läpi kesän. Vaikka kyseiset lasit eivät ole avoveteen tehdyt, niin ilman ongelmia pystyi myös uimaan esimerkiksi vasten aurinkoa. Olen tottunut hyvin minimalistisiin ja "koviin" laseihin viimeisen vajaan vuoden aikana ja ajatus varsin möhköjen avovesilasien pukemisesta päähän on ahdistanut kevään edetessä, eikä niihin nyt onneksi taida tarvita siis siirtyä edes järvivedessä uidessa.



Treenipäivä päättyi iltasella Tommin kanssa tehtyyn salitreeniin. Pitkällisen taistelun jälkeen sain myös Tommin liittymään jäseneksi samalle kuntosalille, jossa olen käynyt syksystä asti. Ja nyt alan ymmärtää niitä moninaisia "parisuhdeurheilijoita". Salilla yhdessä käyminen onkin paljon hauskempaa kuin siellä yksin käyminen ja toistaiseksi myös ainoa urheilumuoto, jonka harrastaminen yhdessä onnistuu meiltä ilman tasoerosta johtuvia ongelmia.

Juoksemaan Tommi ei voi lähteä polvinensa lainkaan mukaan ja uimaan en hänestä saisi seuralaista edes lahjomalla, kiristämällä tai uhkailemalla. Laiturilla Tommi tosin mukisematta on vahtimassa avovesiuimarin menoa, kuten tänäänkin, jos en löydä uintikaveria muuten treeniin mukaan. Pyöräilemässä en puolestaan pysy Tommin mukana ja hiihtämässäkin mennään aika punaisella, jos rimpuilen mukana.

Iloinen uimari treenin jälkeen - tässä summattuna päivän fiilikset.