Loistava lomaleiri!

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös kesälomani ensimmäinen pätkä ja tänään palaan takaisin normaaliin arkeen ja töihin. Takana on vajaat kaksi viikkoa loistavaa harjoittelua ja olokin on sen mukainen: tämän päivän lepopäivä on todellakin tervetullut! Eilen lomajakso kruunautui vielä paitsi erittäin hyvällä yhteistreenillä, myös yliopistolta saapuneella valkoisella kirjekuorella, joka kertoi, että graduni on hyväksytty samoin kuin kypsyyskoe, eli nyt valmistuminen alkaa olla virallista. Vain tutkintotodistushakemukset pitäisi enää täytellä, kunhan loput suoritukset ehtivät opintorekisteriin asti!

Valmentajani Kaitsun kanssa olen sopinut, etten täällä blogissani julkaise harjoitusohjelmiani tai harjoitusviikkojani, joten täydellistä lomaleiriajan ohjelmaani en tässäkään esittele, mutta vähän pientä kuvailua saatte siitä, millaisissa toimissa olen lomani viettänyt:

la 11.5. Mustion tempokisa verryttelyineen (pyörä + juoksu)
su 12.5. pitkä pyörälenkki

ma 13.5. uintia (satasia ihan riittävän monta) ja juoksua
ti 14.5. Pitkähkö pyörälenkki sis. 2*10km tempoajoa + kuntopiiriä
ke 15.5. uintia +  vauhdikas duathlontreeni
to 16.5. pitkä pyörälenkki
pe 17.5. pitkä uinti + juoksuverra
la 18.5. 10km juoksukisa + pyöräverrat
su 19.5. pyörä + juoksu Pyynikin mäissä

ma 20.5. uintia + pyöräilyä + juoksua
ti 21.5. pitkä juoksu (2h) + pyöräverra
ke 22.5. uintia + kiihtyvävauhtinen pyöräily + vk-juoksu (+ hieronta)
to 23.5. yhteistreenit: paritempo 38km + nousevavauhtinen juoksu 10km + uintitreeni
pe 24.5. LEPO :)

Yhteensä treeniä n.35h, josta pyöräilyä n.550km, juoksua n.100km ja uintia n.20km. Numeroina ei siis mitään yltiöpäistä tekemistä, mutta tehollisesti on menty monessa treenissä sen verran kovaa kisakauden kynnyksellä, että kyllä näissäkin määrissä on ollut riittävästi tekemistä. Kahteen viikkoon sisältyi muutamia kisoja, sekä lähes päivittäin harjoituksissa oli mukana myös vauhtikestävyysalueen kiusaamista. Juoksukilometrejäkin jalkoihin kertyi n.50km/vko, mikä on minulle suhteellisen paljon.  Lukuunottamatta viime sunnuntain pyöräkisan keskeyttämistä kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan ja olo tuntuu nyt aikamoisen hyvältä.

Eilen tein myös jälleen kerran hauskan huomion omasta juoksemisestani, kun lähdin tekemään nousevavauhtista 10km juoksua paritempon ajamisen jälkeen. Juoksu kulki rennosti ja kevyesti, jälkimmäinen vitonen jopa aikaan 22.30 vk1 - alueen sykkeillä ja helpon tuntuisesti. Samanlaista tunnetta ei tule koskaan pelkästään juostessa vaan juoksu lähtee yleensä kulkemaan vasta, kun alla on pyöräilyä - usein sitä paremmin, mitä kovempi pyöräily alla on. Triathlonistille tämä ei varmaankaan ole huono ominaisuus kisan kulkua ajatellen, mutta hieman silti mietityttää, mikä on, kun puhdas juoksu ei kulje mihinkään, mutta pyöräilyn päälle voisin juosta vaikka maailman ääriin asti. Omaa tekniikkaansa ei valitettavasti juostessa näe, mutta tuntuu myös, että juoksutekniikka ja -asento ovat parempia pyöräilyn jälkeen juostessa, niin omituiselta kuin se kuulostaakin.

Nyt on kuitenkin luvassa hieman treenin keventelyä ja viikon päästä aukeaakin sitten kisakausi jo triathloninkin puolesta, kun osallistun Vantaa triathlonin sprinttiin ja siitä vajaan viikon päästä sitten saman matkan SM-kisoihin Hyvinkäällä (vai Nurmijärvellä?). Kisajännityskin alkaa jo nostaa päätään, into olisi kova päästä katsomaan, mitä talvella on oikeasti tehty. Ensin on tosin edessä toisenlainen koitos viikonlopun kevyiden treenien lomassa, sillä meille saapuu tänään pieni yökyläilijä Siilinjärveltä. Luvassa on siis varmasti aikamoista menoa ja meininkiä parin päivän verran :)

Kisaraportti: Fuji - Peloton GP 19.5.2013

Lyhyestä virsi kaunis, kuten oli itse kisakin tänään. Ajoin kierroksen ja tulin pois reitiltä. Erityisesti kolmen vuoden polvileikkausta seurannut tuttu pelko iski jälleen heti, kun ryhmä koottiin kasaan lähtöviivalle. Saattoauton perässä lähtöpaikalle ajaessa teki mieli monta kertaa kääntyä ympäri, takaisin autolle ja kotiin, mutta jatkoin matkaa kuitenkin Pyynikin näkötornille virallista lähtökäskyä odottamaan.

Kädet täristen lähdin matkaan ja ensimmäisen alamäen jarruttelun jälkeen olin porukan viimeisenä, tasaisella ajoin ryhmän suunnilleen kiinni, seuraavassa alamäessä jarruttelin ja jäin taas. Reitin kuuluisan ylämäen alkaessa olin selvästi ryhmästä perässä ihan vihoviimeisenä. Ajoin kuitenkin ryhmän kiinni mäessä ohitellen matkalla ensimmäiseen nousuun hyytyneitä. Porukan kiinni saatuani paniikki iski uudestaan muiden heilumista katsoessani, hiljensin vauhtia kesken mäen kipuamisen ja matka päättyi hieman ennen ensimmäisen kierroksen täyttymistä nähdessäni loppumäen varrella Tommin.

Surkeaa mutta totta, minusta ei taida enää koskaan olla ajamaan yhteislähtöisiä pyöräilykisoja ainakaan tämän pään kanssa. Sen verran monta kertaa sitä olen uudestaan yrittänyt ja yhtä monta kertaa joutunut saman paniikinomaisen pakokauhun valtaan. Hävettää ja harmittaa, mutta kun pelko iskee ei mielessä ole enää muuta vaihtoehtoa kuin mahdollisimman pikainen poispääsy tilanteesta, vaikka fyysisesti pystyisi vielä ajamaan hyvin.

Treenipäivä kuitenkin jatkui paniikin laannuttua Pyynikin ja Pispalan mäkiä pyörällä yksin (eli turvassa) ajaen ja sen jälkeen juosten. Sitten pääsinkin seuraamaan miesten kisaa, jossa tosin meidän perheen toisen osapuolen lopputulos oli sama kuin allekirjoittaneenkin. Syynä tosin ei ollut toisessa keskeytyksessä sentään pelko ja paniikki. Eli hilpeä meininki tarjolla tällä hetkellä täällä meillä kotona.

Onneksi sentään muualla on vedetty tänäänkin hienoja suorituksia: Onnea erityisesti Kaitsulle EM-hopeasta ja Ursulalle upeasta Suomen Mestaruudesta! Ja pikaista toipumista autokolarin (henkisistä) kolhuista Lasselle Jyväskylään. Toivottavasti myös pyöräasia järjestyy vakuutusihmisten kanssa nopeasti ja parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Kisaraportti: Rivieran lenkki 18.5.2013

Tänään oli kisapäivä. Tai oikeastaan treenipäivä, mutta sen sisällä myös kisapäivä. Ja kisapäivä tietysti myös siinä mielessä, että monta tuntia on tullut painettua päivitä - nappulaa Lanzaroten Ironmanin liveseurantasivuilla.

Kisaraportin alkuun lähteekin ihan ensimmäisenä HURJAN ISOT ONNITTELUT mielettömät kisasuoritukset tehneille Johannalle, Marialle ja Tatulle! Johanna oli agegroupissaan (N30-34) kolmas, Maria omassaan (N25-29) toinen ja Tatu omassaan (M25-29) neljäs. Kaikki kolme ovat varsin hyviä esimerkkejä siitä, mitä kovalla työnteolla on mahdollista saada aikaan. Upea oli seurata kisan etenemistä ja jännittää kotisuomessa, kuinka näiden hurjien oikein käy.

Livekuvaa merenkäynnistä.

Mutta sitten omaan treenipäivääni ja sen sisältämään kisaan. Kävin tänään siis Turun "leirin" päätteeksi juoksemassa kympin kisan, Maskun Rivieran lenkin. Ensimmäistä kertaa pääsin koettamaan todellista triathlonistin juoksukisaan valmistautumista, sillä ajoin pyörällä kisapaikalle vanhempieni luota. Matkaa kertyi mukavasti suunnilleen tunnin verran ja helteisen lämpimässä kelissä ei paljon muuta verryttelyä olisikaan tarvinnut tehdä. Juoksin kuitenkin pienen verryttelyn vielä alle ennen starttia kiertäen mm. kisareitin ympäri.

Juoksu käytiin reilun 3km mittaisella hiekkapohjaisella ulkoilureitillä, jossa ensituntumalta ei juuri ollut mäkiä, mutta lopulta kierrosten kertautuessa myös salakavalat nousutkin alkoivat tulla esiin. Kuvittelin lähteväni jonkinlaiseen tiejuoksuun, mutta osallistuinkin maastojuoksuun. Keliolosuhteet ovat viime päivinä olleet pienoinen shokki pitkittyneen talven ja kylmän kevään jäljiltä ja tänäänkin oli hieman ihmettelemistä, kun mittari näytti auringossa kolmosella alkavia lukemia, kuin ihan oikealla etelänleirillä ikään. Maskun hiekkakuoppien ympäristössä kiertäneellä reitillä kuumuus tuntui oikein tiivistyvän ja kierroksittaisen juomapisteen vesimukeille tuli kyllä käyttöä.

Kuluneella viikolla olen treenannut leirimäisesti ja sen myös huomasi. Yleensä kympin kisoissa juoksu tuntuu kevyeltä ensimmäiset 3-4km, nyt kevyt tuntemus kesti n.200m ajan ja loppumatka tuntuikin sitten samalta kuin triathlonkisoissa, kun lähtee valmiiksi väsytetyillä jaloilla juoksemaan. Oma vauhti kuitenkin onneksi löytyi ja muistuttamalla itseään juoksuasennon pitämisestä säännöllisin väliajoin matkakin taittui kohtuullisesti. Sen verran väsyneeltä ja kuumuudesta tuskaiselta kyllä meno tuntui, että joka kierroksella mietin lopettamisen mahdollisuutta, mutta kummasti aina jatkoin juomapisteelle ja siitä taas eteenpäin.

Suunnon kertomaa päivän treenit päättäneen pyöräilyn jälkeen.

Loppuajaksi kirjautui lopulta 46.02. Ei siis mitään ennätysaikoja, mutta eivät tainneet olosuhteetkaan - lähinnä viikon treenit - olla sellaiselle juoksulle kovin otolliset. Ajalla irtosi kuitenkin juoksusta naisten sarjan kolmas sija, vaatimattomasti hieman yli 7min voittajalle hävinneenä. Nopein nainen tosin oli napannut juuri viikko sitten SM-hopeaa 22-vuotiaiden 4km maastokisassa ja hävisikin kyllä moisen saavutuksen edellyttämällä tavalla aika pikaisesti näkyvistä heti starttipistoolin pamahdettua. Tuloksia pääsee ihmettelemään kokonaisuudessaan täältä.

Juoksun jälkeen treenipäivä jatkui luonnollisesti pyöräilemällä kisapaikalta myös kotiinpäin. Jalat oli hyvä pyöritellä auki, sillä lomaleiri jatkuu huomenna myös kisan sisältävällä treenipäivällä. Huomenna nimittäin kierretään Fuji-Peloton GP:n parissa Pyynikillä pyörien ja numerolappujen kanssa ympyrää ja sen jälkeen pitäisi vielä yrittää hieman juosta omaa lenkkiä kisan päälle. Suuntolainen vilautteli maksimimäärää (120h) palautumiseen tarvittavaa aikaa tämän päivän treenien jälkeen viikon rasituksen jäljiltä, mutta vielä pitäisi puristaa viisi hyvää lomaleiripäivää, ennen kuin palaan takaisin töihin ja alkaa hieman helpompi harjoitusjakso kohti kesän ensimmäisiä SM-kisoja.

Palauttelua automatkalla kera pinkkien sukkien.

Kisat jatkuvat huomenna myös ulkomaiden osalta ja kisaseurantaakin pitää varmasti taas tehdä. Tsemppiä kaikille tutuille Barcelonan (EM-) puolimatkalle!

Varuste-esittely: Juoksukengät

Lupasin esitellä kauden kisavarusteeni ja märkäpuku, Sailfishin G-range, pääsikin kehiin ensimmäisenä jo aiemmin keväällä. Koska varusteet pääasiassa ovat pysyneet samana kuin aiemmin ja uutuudet löytyvät pääasiassa märkäpuku - ja juoksukenkäosastoilta, esittelenkin nyt toisessa osiossa kesän juoksukenkäni.

Kesän 2013 naisten Newton Distance Universal

Kesän kisoissa juoksen Newton Distance Universal - kengillä. Newton Running on yhdysvaltalainen kenkävalmistaja, joka tuottaa luonnollista juoksemista tukevia kenkiä. Newtonin kengissä on patentoitu ns. Action/Reaction - teknologia, jonka sanotaan parantavan paitsi juoksutekniikkaa myös juoksun taloudellisuutta palauttamalla voimaa juoksuaskeleen ponnistusvaiheeseen. Kengät ohjaavatkin askellusta päkiävoittoiseksi tai koko jalkapohjalla tapahtuvaksi kantapää edellä tapahtuvat askelluksen sijaan. Lisää kenkien teknologiasta voit lukea esimerkiksi valmistajan sivuilta.

Newton Running on määritellyt itsensä ja kenkäfilosofiansa seuraavasti:

"Newton running starts with good posture, an athletic position and continues with an efficient cadence of 170 to 190 steps / minute. Done properly, running feels easier and your feet seem at one with the ground. You are making better use of the proper running muscles and the elastic component of running. The end result is a run that feels more efficient, intuitive, relaxed, natural and less stressful. HELLO BETTER"

Talvikauden juoksuihin sain testiin ensimmäiset Newtonin tossut, joihin ihastuin välittömästi niitä pienessä treenissä juoksumatolla testatessani, vaikka meno alkuun pientä ihmettelyä olikin. Olen pienestä tytöstä asti ns. harjoitellut juoksemaan päkiävoittoisesti (halusin pikkutyttönä juosta kuin Haile Gebreselassie!), joskin triathlonharjoittelun aloittamisen jälkeen ja pienen jalkakivun ilmaantuessa askelta hieman katseltiin fysioterapeutin avustuksella ja todettiin, että luonnollisempi tapa minulle olisi juosta enemmän tasapohjalla kuin pelkällä päkiällä. Newtonin Distancet tuntuivatkin heti jalkoihin kuin omilta ja sopivat askeleeseni hyvin.

Kengän pohja ja Newton kenkien tunnusmerkki: päkiän alla olevat "tassut".

Alkuun totuttelin uusin tossuihini pienillä puolen tunnin mattojuoksuilla ja vähitellen otin kengät myös mukaan hallissa juostuihin vetotreeneihin. Ensimmäistä kertaa koskaan nautin talvella myös juoksumatolla juoksemisesta, kun olin niin innoissani uusista kengistäni, että ulkona nastakengillä taivaltaminen tuntui isommalta pakkopullalta kuin kuntosalin seinän tuijottaminen. En huomannut itselläni jalkojen/pohkeiden kipeytymistä lainkaan Newtonin tossuihin siirtyessäni. Muutamissa lukemissani juoksukenkätesteissä kenkiä on moitittu ns. pitkästä totuttautumisajasta (usein ainoa moite, mitä kengät ovat saaneet), mutta minulla "totuttaumisaika" ei kestänyt normaalia parin juoksukerran sisäänajoa pidempään, mitä muutkin juoksukengät ovat vaatineet omaan jalkaan muotoutuakseen ja itse juokseminen tuntui luonnolliselta ensimmäistä kokeilukerrasta lähtien.

Eräs tuttavani, joka oli aiemmin kokeillut Newtonin juoksukenkiä, totesi niiden kuluneen nopeasti käytössään. Joulukuussa kokeiluun saamillani kengillä olen nyt juossut n. 500km eikä kulumisen merkkejä ainakaan vielä näy. Tossut tuntuvat yhä kuin uusilta, vaikka niillä on menty kaikenlaisissa maastoissa ja kaikenlaisissa keleissä räntäsateesta lähtien. Lumisella alustalla en tossuilla edes kokeillut juosta, sillä niitä ei ole tehty ns. talviolosuhteisiin ja pohjat saattavat olla hyvinkin liukkaat. Viime vuonna juoksin n.1500km, jonka aikana kulutin juoksukelvottomiksi kahdet Asics Sky Speedit sekä yhdet Racerit kisatossuina ja vauhdikkailla lenkeillä. Tämä vertailupohjana, ainakin minun käytössäni Newtonit kestävät kulutusta vähintäänkin yhtä hyvin kuin aiemmat kenkäni. Urheiluvarusteiden parissa työskentelevänä on tässä yhteydessä ehkä paikallaan muistuttaa, että juoksukenkien ei ole ns. tarkoituskaan kestää useita vuosia, vaan kengät tulisi uusia säännöllisesti myös riippumatta juoksumääristä. Tässä kuitenkin todistusaineistona 500km juostun tossun pohja, kun verrokkina on yhden kerran jalassa olleen uuden, pinkin tossun pohja yllä.

500km juostu 2012 kauden väreissä oleva naisten Newton Distance.

Kuvassa yllä näkyy ainoa minua välillä harmittava seikka Newtonin kengissä: kantapään kuviointiin jää välillä kiviä kiinni. Ongelma esiintyy lähinnä silloin, kun juoksee asvaltilla, missä on vielä hiekoitushiekan rippeitä jäljellä. Nämä yksittäiset kivet jäävät herkästi kiinni tossun pohjaan. Hiekkatiellä juostessa samaa ongelmaa ei ole lainkaan. Onneksi pyöräilijöiden tunteman tappajasepelin aika alkaa olla ohitse ja pyörätiet puhtaina myös juoksijaa varten, joten täysipainoinen nauttiminen juoksukengistäni on nyt taas mahdollista ;)

Yhtäkaikki, Newtonin Distance on paras juoksukenkä, millä olen vielä koskaan juossut. Kenkä on erittäin kevyt, hyvin rullaava ja sillä on helppo juosta kaikenlaisilla alustoilla ja kaikenlaisissa maastoissa. Erityisen hyvältä kenkä tuntuu reippaassa juoksussa ja välillä kevään aikana lenkkivauhdit ovat kevyilläkin lenkeillä hieman karanneet käsistä, kun juokseminen on tuntunut niin helpolta. Juoksutossun valinta on tosin erittäin henkilökohtainen asia ja mieltymyksiä on lähes yhtä monta kuin juoksijoitakin. Jos kuitenkin etsit neutraalia ja luonnolliseen juoksuun tarkoitettua kevyttä kenkää, joka soveltuu niin lenkeille kuin kisoihinkin, suosittelen ainakin kokeilemaan Newtonin malliston tuotteita. Monikaan nainen ei varmasti pistä ainakaan pahakseen, jos pääsee juoksulenkille hyvät ja vielä ulkonäöltään karkkia muistuttavat kengät jalassaan!

Huomenna kengät pääsevät taas yhteen koitokseen mukaan, kun juoksen kevään toisen 10km kisani. Katsotaan yllänkö ne jalassani ennätysvauhteihin.

Newton Distance ja karamelliväritys.

Suomessa Newtonin juoksukenkiä myy Endurance Sports Finland. Nettisivujen kokotaulukko vastaa erittäin hyvin totuutta ja ainakin Asicsin tossujen kokoon verrattaessa Newtonit menevät aika samalla mitoituksella. Lestiltään tossu on melko "normaali", ei siis erityisen kapea eikä leveä. Oma jalkani on sellainen, että Adidas on jalkaani liian kapea, Nike puolestaan aivan liian leveä ja ainakin Newtonin Distance -mallissa lesti on jalkaani juuri sopiva. Naisten mallissa kantapään istuvuus on napakka ja varpaissa/päkiällä puolestaan rennommin tilaa jalalle.

Puolitoista viikkoa pron elämää.

Tällaistako se on se ammattilaisurheilijan elämä? Treenaamista, syömistä ja nukkumista, seuraavan treenin suunnittelua ja möllöttämistä?

Yksi treenaajan lounas.

On meinaan aika huippufiilis lähteä lenkille vaihteeksi vain treenistä väsyneillä jaloilla, kun alla ei ole päivittäistä 6-8h seisomista ja kävelyä kaupan kovilla kivilattioilla. Ja on myös huippufiilis, kun saa syötyä järkeviä aterioita juuri treenin kannalta optimaalisiin aikoihin, eikä tarvitse taiteilla syömisen kanssa pienien kahvitaukojen lomassa tai pitkiksi venyvien välien muodossa. Ehkä treeneistä myös palautuu vähän paremmin, kun voikin jäädä rauhassa istuskelemaan tai makoilemaan, vaikka lukemaan kirjaa, eikä tarvitse singota samantien suihkun kautta töihin tai yliopistolle.

Olen siis kesälomalla. Mielestäni erittäin ansaitulla sellaisella. 

Koko kevään olen treenannut 15-20h/viikossa ja tehnyt töitä 30-35/h viikossa. Ihan kuin siinä ei olisi riittävästi, olen samalla tehnyt gradun empiiristä tutkimusta ja muita viimeisiä opintoja valmiiksi. Viime viikolla gradu lähti painoon ja myös viimeinen essee lähti sähköpostitse tarkistukseen. Yliopistoura alkaa siis olla virallisia papereita vaille pulkassa ja maisterin tutkinto kourassa. 

Paperinen versio yliopistouran tärkeimmästä projektista.

Olo on aika helpottunut ja hieno. Vaikka opinnot ovat kokoajan sujuneet helposti ja mukavasti, on kuitenkin pieni apina istunut jatkuvasti olkapäällä. Viimeistään silloin, kun rankan treenin ja työpäivän jälkeen olisi tehnyt mieli vain möllöttää sohvalla ja katsoa telkkaria, on tiukka ääni pään sisällä saanut aikaan huonon omantunnon koneella odottavan gradulaisen laiminlyönnistä. Vasta nyt, kun hommat alkavat olla valmiina, sitä tajuaa kuinka suuri henkinen stressi ja rasitus opinnot ovatkaan olleet kaiken muun rinnalla. 

Kokemusta rikkaampana en suosittele kenellekään tavoitteellista kilpaurheilua, lähes täysipäiväistä työntekoa ja korkeakoulututkinnon suorittamista yhtäaikaa. Kaksi näistä onnistuu vielä yhtä aikaa varsin hienosti ja kolmestakin selviää hengissä, kuten allekirjoittanut on juuri todistanut. Mutta jos nyt jälkikäteen saisin valita ja olisi ollut taloudellisesti mahdollista, olisin ehkä hoitanut asiat jollakin muulla tavalla.

Treenilomalainen lenkille lähdössä.

Nyt kuitenkin aion nauttia täysin rinnoin kuluvasta kesälomastani. Palaan töiden pariin vasta ensi viikon perjantaina ja siihen asti minun ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin olla urheilija. Vietänkin tällä hetkellä omaa pientä leirijaksoani oleillen tämän viikon Turussa vanhempieni luona ja ensi viikolla palaan takaisin kotiin Tampereelle lopuiksi loma- ja leiripäiviksi. Kerrankin myös sää hellii ja olo on kuin etelänleiriläisellä auringonpaisteesta ja kevään ensimmäisesti aidosti lämpimästä viikosta nauttiessa. Maauimalakin on jo Turussa avannut ovensa, joten paljoa paremmat treeniolosuhteet eivät lomalaisella enää voisi ollakaan. 

Veikkaan, että puolentoista viikon päästä töihinpaluuta jo taas odottaa ja arkeen palaaminen tuntuu äärimmäisen hyvältä. Minusta ei lopulta olisi viettämään täysipäiväisen urheilijan elämää loputtomiin, vaan veikkaan, että kyllästyisin ja tylsistyisin ns. tekemättömyyteen aika pikaisesti suorittajan luonteeni kanssa. Vaarana olisi myös se, että jos minulla olisi liikaa aikaa analysoida treeniäni, syömistäni ja olemistani, mentäisiin ojasta allikkoon ja vetäisin itseni aika pikaisesti kuntoon, jossa oikea paikka olisi jonkinlaista mentaalista hoitoa tarjoava laitos lenkkipolkujen sijaan. 

Aamiaistarpeet blenderissä.

Uskon kuitenkin, että nyt kun olen saanut yhden stressitekijän elämästäni pois pian viralliseksi tulevan valmistumiseni myötä, on mahdollista ottaa seuraava askel eteenpäin urheilijana. Erityisesti palautumiseen on nyt mahdollisuus keskittyä paremmin, toivottavasti myös syömiseen, jolloin treenikin puree vielä nykyistä paremmin. Lepopäivät voivat olla jatkossa oikeita lepopäiviä myös päälle.

Näillä mietteillä jatkan treeniloman viettoa! Blogikin päivittynee jatkossa taas tiheämmin, kun voi käyttää vapautuvat kirjoitushetket hömpän parissa vakavan tieteellisen tutkimuksen sijaan :)

Ironman - uimari?

Havahduin äskettäin märkäpukua matkakassiin pakatessani, että en ole käynyt blogin puolella raportoimassa viime maanantaisesta uintikoitoksestani mitään. Treenikaverini Johanna valmistautuu täyttä häkää viikon päästä kisattavaan Lanzaroten Ironmaniin ja valmentajani Kaitsu puolestaan myös viikon päästä käytävään Barcelonan puolimatkan EM-kisaan. Joten näiden hurjien siivellä treenatessa "jouduin" myös minä osallistumaan 3.8km testiuintiin viikko sitten maanantaina (siis 6.5.).

Testiuinti suoritettiin Kalevan uimahallissa 50m altaassa, märkäpuvuilla toki. Altaan vesi on 27 -asteista, joten ennakkoon jännitin uintia ennen kaikkea lämpötilan puolesta. Ja matkankin toki. Vaikka 5-6km uintitreenit ovat ns. arkipäivää, niin en ole koskaan ennen uinut lähes 4km matkaa tauotta. Kaitsu ja Johanna lähtivät uimaan testiä vuorovedolla Johannan ironmankisan tavoitevauhtia ja vaikka mieli olisi tehnyt jäädä heidän kanssaan uimaan ja välillä nautiskelemaan peesissä menosta, niin käsky kävi lähteä parivaljakon edelle uimaan omaa uintia.

Oman uinnin tekeminen lähti varsin rennosti liikkeelle. Lähdin varovaisesti matkaan kevyttä ykkösvauhtia (asteikolla 1-5 ykkösvauhti on siis kevyintä mahdollista) ja sitä jatkoinkin aina 1,9km asti, jolloin pidin pienen 10sekunnin juomatauon ja vilkaisin kelloa. Aikaa oli tuossa vaiheessa kulunut hieman yli 32minuuttia. Toista puolikasta lähdin uimaan samalla fiiliksellä, kun kerran hyvältä tuntui ja vieläkin hieman pelotti oma jaksaminen, kun jäljellä oli yhä lähes 2km matkaa ja kuumakin alkoi jo tulla.

Vauhti pysyi hyvin tasaisena matkan edetessä ja vasta 3km täytyttyä uskoin jo jaksavani kovempaakin vauhtia loppuun asti ja ryhdyin hieman kiristämään tahtia. Lopulta kello pysähtyi 3,8km uinnin jälkeen ajassa 1.03 ja joitakin sekunteja päälle, joten toisen puolikkaan uin hieman alle 31 minuuttiin ja siis yli minuutin ensimmäistä reippaammin. Sailfishin puku toimi hienosti koko ajan eikä lähtenyt ahdistamaan, vaikka volttikäännöksiäkin ehti matkan aikana kertyä aika monta, ähes 70 kappaletta laskujeni mukaan, kun parissa käännöksessä katselin kelloa tai väistin kanssa uimareita.

Suorituksen jälkeen päällimmäinen tuntemus oli kuumuus ja jano, sekä varsin hyvä mieli. Koko testiuinti sujui helposti ja rennosti sekä pystyin koko matkan pitämään tasaista vauhtia sitä lopussa hieman nostaen. Nyt uitu testivauhti oli sellaista, että tuntemukseltaan vastaavalla vauhdilla ja kovempaakin voisin lähteä aloittamaan ironman-matkan kisaa ja jaksaisin varmasti sen jälkeen mainiosti suunnata pyöräilemään. Enää pitää siis treenata kaksi muutakin lajia ironman -kuntoon. Varsinkin juoksun kanssa siihen saattaa mennä vielä aika monta vuotta!

p.s. Nyt kun vielä muistan, niin tsemppiä Johannalle Lanzaroten koitokseen tätäkin kautta! Veikkaan, että N30-34 agegroupin kärkipäässä keikkuu vaaleatukkainen suomalaisnainen aika sitkeästi :)

Kisaraportti: Mustion tempo la 11.5.2013

Tänään kävin starttaamaan kisakauden pyöräilyn osalta Mustion tempossa. Lähtölistan perusteella odottelin mukaan myös ihan Suomen kärkivauhtia, mutta lopulta poisjääntien suerauksena naisten kisan osallistujalista hieman latistui.

Oma ajokunto oli kisaan lähtiessä hieman arvoitus, vaikkakin ihan hyviä tuntemuksia ja wattimittarin lukemia olen muutamalla lenkillä päässyt tässä kevään aikana jo ihmettelemään. Maantiepyörällä tai tempopyörällä ajettua kilometrejä ei vain ole jaloissa vielä edes viittäsataa eikä kovavauhtista ajoa alla käytännössä ollenkaan. Tehoja on kyllä tehty, mutta pääasiassa muualla kuin pyörän päällä.

Olinkin jo ajon aikana iloisesti yllättynyt, kun ajo tuntui vahvalta ja hyvältä - tai pahalta, mutta hyvällä tavalla pahalta. Jalat toimivat hyvin eikä yleensä ekoissa kisoissa vaivaavaa kevätkankeutta ollut pahasti ilmassa. Viikolla Tommi myös viritteli pyörääni toisen SRM-mittareistaan, joten ensimmäistä kertaa ikinä pääsin myös levykiekolla tempoa suhistellessa ihmettelemään watteja. Painelin tosin kisan jälkeen jotain nappuloita niin lahjakkaasti, että tiedosto on mittarilta kadonnut taivaan tuuliin, mutta kisan aikana vilkuiltuna numerot näyttivät varsin mukavilta tässä vaiheessa "kesää".

Rullailua maaliviivan jälkeen. Kuva: Kirsi Väinölä.

Poisjäännin/jääntien myötä olin lopulta päivän nopein naispuolinen ajaja ja samalla tuli raapaistua melko iso siivu pois vanhasta omasta parhaasta ajastani kyseisellä reitillä. Tulokset löytyvät selkeimmin Kari Mäkisen tulospalvelusivuilta (sivupalkista pyöräilytulokset), kuten pääsääntöisesti aina kaikki muutkin suomalaiset pyöräilytulokset. Kakkossijalta löytyy maailmanmestarisnainen pyöräsuunnistuksen puolelta ja kolmossijalta blogituttuja, eli Bonuskierroksen Mirka.

Päivän kisalla oli hyvä käynnistää kesäloma ja kahden viikon oma leirimäinen harjoitusjakso. Voi olla, että parin viikon päästä tekee kovasti mieli takaisin töihin lepäämään, vaikka treeniohjelmaa tuleville viikoille en vielä virallisesti olekaan nähnyt ;)